”Joskus enemmän on vain enemmän” – onnea FBB!

Muistan hyvin ensimmäisen kerran kun kuulin Sibelius-Akatemian Folk Big Bandin soittavan, ahtaassa luokkahuoneessa Sibelius-Akatemian P-talolla. Olin haastatellut bändin johtajaa Petri Praudaa ruokalassa ja pääsin sitten seuraamaan treenejä kärpäsenä katossa. Vastaperustettu Lue lisää →

Tarinoita menneestä ja nykyajasta

Jälleen kerran yhtä Sibelius-Akatemian taiteellista tohtoritutkintoprosessia on ollut ilo seurata. Anne-Mari Kivimäen viimeinen tohtorikonsertti hipoi konsertti- ja esityskokemuksena täydellisyyttä. Aina ei tiedä, millaisen arkun avaa, kun lähtee taiteellisen tohtoritutkinnon tielle. Lue lisää →

Tummia tarinoita kotikeittiöön

Pienen lapsen äitinä olen entistä kiitollisempi kaikista mahdollisista kulttuurielämyksistä, jotka saan tarjoiltuna suoraan kotisohvalle. Tai kotikeittiöön, jos lähetykseen keskittyminen vaatii sen, että kolmevuotias saa vallata sohvan ja lahjotaan muumivideoilla. Tiistai-iltana Lue lisää →

Taiteilijat ja tarinat

Viime viikolla olin taas tutussa tilanteessa. Festivaali, tällä kertaa Oslossa järjestettävä Folkelarm, listalla kolmisenkymmentä esiintyjää, joista suuri osa nimistä puolituntemattomia. Tutustuin tiiviin pakettiin esittelytekstejä ja yritin kirjoittaa jokaisen esiintyjän kohdalle Lue lisää →

Pelimannit ja persoonat

Kaustisen kansanmusiikkijuhlat ovat tältä vuodelta ohi. Kesän onnellisimmat päivät, kertoo juhlien slogan, ja ainakin tänä vuonna siltä todellakin tuntui. Itse työskentelin juhlilla tiedottajana, mutta pestin päätyttyä tältä vuodelta rohkenen antaa Lue lisää →

Karismaattinen karjuva tohtorismies

Antti Paalasen taiteellisen tohtoritutkinnon tarkastustilaisuus, Sibelius-Akatemia 22.5.2015 Harvoin saa tohtoritutkinnon tarkastustilaisuudessa nauttia niin lämpimästä ilmapiiristä kuin Antti Paalasen tohtoroituessa Sibelius-Akatemian kansanmusiikin oppiaineesta. Itse asiasisällöstä ja musiikin voimasta puhumattakaan! Sibelius-Akatemian kansanmusiikin Lue lisää →