Antti Paalasen taiteellisen tohtoritutkinnon tarkastustilaisuus, Sibelius-Akatemia 22.5.2015
Harvoin saa tohtoritutkinnon tarkastustilaisuudessa nauttia niin lämpimästä ilmapiiristä kuin Antti Paalasen tohtoroituessa Sibelius-Akatemian kansanmusiikin oppiaineesta. Itse asiasisällöstä ja musiikin voimasta puhumattakaan!
Sibelius-Akatemian kansanmusiikin tohtoritilaisuuksissa on ihan omat perinteensä, jotka tekevät tilaisuudesta jotain muuta kuin akateemisen tiukkaa pönöttämistä. Alku- ja loppufanfaareista huolehtivat usein kansanomaiset puhaltimet, mutta tällä kertaa niitä varten oli kerätty edustava haitariorkesteri, joka vastasi tyylikkäästä alkumarssista sekä irroittelevista loppupolkista. Mieltä lämmitti nähdä niin monta erityylistä ja -ikäistä soittajaa rinnakkain yhteisen asian ääressä, Airi Hautamäestä Kimmo Pohjoseen! Myös polskaringit itse tilaisuuden jälkeen ovat kerrassaan hurmaava perinne, kun tohtorikokelas siirtyy maisterin ringistä polskaamaan tohtoreiden rinkiin.
Mielestäni Antti Paalasen tohtoritutkinto näyttää näin jälkeenpäin aika ihanteelliseltä esimerkiltä, mitä tällainen prosessi voi taiteilijalle tarkoittaa. On nähtävissä selkeä muodonmuutos – alkutilanne on Paalasen tapauksessa ihan erilainen kuin lopputilanne, ja prosessin aikana ei ole pelkästään tuijotettu omaa napaa vain myös kehitetty omaa muusikkoutta tuotteena eteenpäin, josta todisteena kaksi hienoa soololevyä, esiintyminen Womexissa ja toivon mukaan lisääkin kansainvälistä keikkaa. ”Kosketus ammattiin ja yleisöön on säilynyt”, kuten arvioivan lautakunnan puheenjohtaja Vesa Kurkela totesi.
Antti Paalasen kirjallisen työn nimi on ”Palkeen kieli – Vaihtoäänisen haitarin paljerytmiikka sävellystyössä”. Aihe aukesi selkeämpänä kuin koskaan kuunnellessa tohtorikokelaan lectio-osuutta tarkastustilaisuudessa. Taiteellinen osuus oli taattua Paalasmusiikkia ja erityispisteet örinä-äänisestä akateemisläpästä – vastaavaa en ole vielä kuullut! Lectio oli itselleni harvinaislaatuinen tilaisuus kurkistaa tekijän taiteellisen pinnan alle, ymmärtää paremmin hänen ajatustapaansa ja kehitysprosessia. Miten taitavasta pohjalaisesta perinnesoittajasta kuoriutui vaikuttavan fyysinen, karismaattinen rocktähtihaitaristi? Taiteelliset opinnäytteet arvioinneen lautakunnan edustajana Jouko Kyhälä onnistui mainiosti kiteyttämään Paalasen prosessin verbaalisesti, esitellessään jokaisen tutkinnon taiteellisen osan ja sen, mikä milloinkin tuli mukaan uutena elementtinä (stompbox, paljeisku, äänenkäyttö jne).
Vaihtoäänisen haitarin toimintaperiaate on toki tuttu, mutta lectio selvitti joitain asioita paremmin kuin koskaan. Perinteisessä polkassa sormet tanssivat edestakaisin näppäimistöllä mutta palkeen liike on määrätietoisen tasainen. Paalasen musiikissa palje tanssii usein villisti edestakaisin mutta sormet ovat yllättävän paljon paikoillaan. Tärkeitä osia Paalasen soundia on myös hänen toiveidensa mukaan valmistettu kolmerivinen haitari sekä äänisuunnittelija Samuli Volanto, joka sai ansaitut kiitokset panoksestaan. Oli myös mielenkiintoista kuulla Paalasen ajatuksia historiasta – haitari kehitettiin teollistumisen aikakautena, jolloin se oli monessa suhteessa mullistava soitin. Miten saman efektin voisi saada aikaiseksi nykypäivänä?
Tilaisuuden aikana tuli esille hienoja ajatuksia aihepiireistä, jotka ovat varmasti monelle taiteilijalle erittäin tärkeitä. Esimerkiksi instrumentalistien suhde omaan soittimeen oli filosofisesti antoisa. Paalanen ilmiselvästi kuuntelee omaa soitintaan ja antaa sen välillä viedä villistikin. ”Soitin opettaa soittajaa, jos antaa siihen luvan. Soittimella on historia, mutta se ei itse muista sitä.” Ei siis tarvitse rajoittaa itseään ja soittaa vain sitä mitä perinteisesti tietyllä soittimella on soitettu!
Toinen hyvin mielenkiintoinen aihe on se, miten vie omaa tekemistään eteenpäin tuleville polville. Kasvaako Antti Paalasen jalanjäljissä uusi polvi pikku-Paalasia? Ilman muuta kaikki mitä on jo tehty vaikuttaa tuleviin polviin. Paalasen itsensä kohdalla häntä vertaillaan aika usein Kimmo Pohjoseen. Itse näen heidät todella erilaisina haitarinsoittajina, mutta yhdistäviä tekijöitä on rohkeus heittäytyä, tietty villiys ja fyysisyys, oman soittimen ennakkoluuloton käyttö ja elektroniikan vahva panos. Ilman Pohjosen esimerkkiä moni nuorempi tekijä saattaisi näyttää erilaiselta. Mutta miten Paalanen tulee vaikuttamaan jälkipolviin? Aika näyttää. Itse hän kertoi, ettei aktiivisesti opeta omaa materiaalia eteenpäin mutta toki näyttää asioita, jos joku kysyy. Pääasia olisi kannustaa tulevia polvia rohkeasti jatkamaan etsintöjä – etsiä itseään sekä uusia asioita musiikissa. Kaikki ei suinkaan ole vielä tehty!
Tove Djupsjöbacka
Tulevat polvet voivat aloittaa lukemalla Paalasen monimediaisen kirjallisen työn: http://etno.net/oppimateriaalikirja/palkeen_kieli
Antti Paalanen: Meluta -video, villit miesreivit:
https://www.youtube.com/watch?v=LtX2HPBMcsQ
Antti Paalasen livesoittoa Rahvaan musiikin kerhon juhlaklubilla, tästä käy hyvin ilmi soiton äärimmäinen fyysisyys:
https://www.youtube.com/watch?v=nJxplGbdoKo
Perinteisempi Paalanen soittaa yksirivistä haitaria Kiharakolmion kanssa:
https://www.youtube.com/watch?v=ZsTFK2JWJNo