Nähtyäni elokuvan Los Tarantos (kokonaisuudessaan) en pääse yli maisemista jossa se kuvattiin. Elokuva kuvattiin Barcelonassa, Somorrostron hökkelikylässä vuonna 1963 – kreivin aikaan, koska koko alue purettiin pian sen jälkeen. Kuvat painautuivat syvälle mieleeni, etenkin slummin sijainti hiekkarannalla tuntui koko kehossa. Hiekkarannalla, jossa nykyään turistit makoilevat, asuivat aikoinaan Barcelonan köyhimmät, jotka olivat jättäneet kylät ja hakeutuneet kaupunkiin työn perässä. Monelle sekin oli parempaa kuin olot, jotka he olivat jättäneet taakseen.
Käydessäni Barcelonassa helmikuussa hakeuduin tuolle samaiselle rannalle. Matkoillani haen usein jälkiä flamencosta eri tavoin ja pelkkä istuminen hiljaisella Somorrostron rannalla oli voimakkaampi kokemus kuin saman matkan kaikki flamencoesitykset. Siellä se samainen ranta vain oli hiljaa, meri aaltoili kuten aina ennenkin. Katsoessani merta näky oli varmaan edelleen samanlainen kuin 1910-luvulla, jolloin kyseisessä slummissa syntyi Carmen Amaya (1918–1963), yksi flamencotanssin historian kaikkein kuuluisimmista nimistä.
Katsoessani merta ajattelin Carmenia, miten hänkin katseli ja kuunteli merta, kuinka aaltojen rytmi varmaankin sykki koko hänen kehossaan. (Haju tosin lienee sinä aikana ollut melko erilainen kuin nyt…) Kääntäessäni selän merelle näin Somorrostron vuosimallia 2019. Palmut, rantapromenadin, pilvenpiirtäjät, taideteokset, olympiasatama, luksusjahdit ja kalliit rantabaarit, jossa kallista kahvia juodaan nojautuen Veuve Clicquot -mainostyynyihin. Somorrostron historiasta ei tietoakaan.
Vuoteen 2010 asti Somorrostro oli käytännössä pyyhitty pois Barcelonan historiasta, jopa paikannimenä. Nykyään sentään Carmen Amayansa tunteva voi katsoa Barcelonan karttaa ja hakeutua rannanpätkälle nimeltä Platja Somorrostro (suhteellisen läheltä, hautausmaan kupeesta löytyy myös Carmen Amaya -niminen katu – mutta ei, häntä ei ole haudattu tänne, hän lepää melko anonyymissä haudassa Santanderissa, kaukana synnyinseudultaan).
Rannan muoto ei ole muuttunut, sama rantalinja kuin Los Tarantos -elokuvassakin. Hiekan keskellä asui tuhansia ihmisiä, sananmukaisesti vaaravyöhykkeellä, sillä aallot ja myrskyt veivät välillä taloja mukanaan. Olot olivat äärimmäisen köyhät ja haastavat, mutta Somorrostro oli kuitenkin koti.
Näissä olosuhteissa Carmen Amaya kasvoi täällä. Perheessä oli 11 lasta, mutta vain kuusi jäivät henkiin – kaikki flamencotaiteilijoita. Amayan ura lähti liikkeelle yhdessä kitaristi-isän ja tanssijatädin kanssa ja kohta lapsitähti kiersi öisin esiintymässä lähiseudun kuppiloissa ja pikku hiljaa myös hienostuneimmissa paikoissa. Esiintymisillä ansaitsi edes joitain roposia, jolla saattoi aamuyön tunteina Somorrostroon palatessa ostaa vähän syötävää. Kerran pieni Carmen ansaitsi esiintymisellään jopa nuken – siitä tuli sisarusten yhteinen, joskin nuken vaatteet pikku hiljaa kulkivat nuorempien sisarien käyttöön, he kun olivat sopivasti samankokoisia… Somorrostron rannalla kulkiessaan voi myös muistella Carmenin sanoja siitä, mistä hänen jalkojensa voima tuli – juoksemalla päivät pitkät hiekkarannalla. Kenkiä hän käytti lapsena lähinnä esiintyessään, muuten elettiin paljain jaloin.
Carmen Amayan tanssin villi ja raivoisa energia oli flamencotanssin historiassa ennennäkemätöntä ja hän päätyi esiintymään kaikkien aikakautensa johtavien taiteilijoiden kanssa. Mielenkiintoista kyllä, hänen uransa eteni samaan aikaan kuin äänielokuvaa kehitettiin ja elokuvat tekivät hänestä maankuulun. Varsinkin varhaisimmat elokuvat kuten La hija de Juan Simón (1935) ja María de la O (1939) ovat mielenkiintoista katseltavaa, koska niissä Carmen Amaya näyttäytyy aika erilaisena kuin myöhäisemmissä videopätkissä, jossa hän yleensä koputtaa hurjana housuasussa. Elokuvissa tietysti esiinnytään ohjaajan toiveiden mukaisesti mutta varhaiselokuvissa Carmenissa on vielä nuoren tytön viehkeyttä ja sensuellia ilmaisua. Tanssillisesti mielenkiintoista on esimerkiksi La hija de Juan Simónin soleares kastanjeteilla, jossa näkyy myös hidasta ja huikean intensiivistä liikettä.
Carmen Amaya lauloi myös hyvin ja on itse kertonut, että hänen isänsä olisi toivonut hänestä mieluummin laulajaa. Tanssi oli kuitenkin se, jolle Carmenin sydän sykki jo lapsena. Isän toive oli myös nähdä tyttärensä tanssivan suuren orkesterin säestyksellä. Tätä nähtiinkin etenkin Amerikassa, jonne Carmen lähti Espanjan sisällissotaa pakoon – kuten monen muun taiteilijan tapauksessa, sota-aikaan piti lähteä työn perään ulkomaille. Espanjan sisällissota siis vaikutti osaltaan siihen, että flamencosta tuli maailmanlaajuisesti tunnettua. Se mursi myös enemmistöltään tasavaltalaisen Barcelonan aika lailla.
Nykyään Carmen Amayan jälkiä voi seurata Somorrostron rannalle. Sen ja monen muun barcelonalaisen hökkelikylän historiaa avaa mielenkiintoisella tavalla dokumenttielokuva Barraques – La ciutat oblidada vuodelta 2009. Nykyään turistit ihastelevat kaunista näköalaa Montjuïcin kukkulalla, mutta ennen koko kukkula oli hökkelikylien peitossa. Viimeiset hökkelit tuhottiin vasta vuonna 1990! Viimeiset jäljet Somorrostrosta tuhottiin 1960-luvulla ja asukkaat pakkosiirrettiin muualle, jotkut kelvottomiin kerrostaloihin mutta jotkut joutuivat asumaan Barcelonan stadionin käytävillä jopa kolme vuotta. Elokuva tuo hienosti eläväksi Barcelonan vaiettua historiaa – tavalliset kansalaiset siisteissä vaatteissa kertovat elämästään hökkelikylissä, taistelusta parempien elinolosuhteiden puolesta – ja onnellisesta lopusta siistien kerrostalojen asukkaina. Suosittelen lämpimästi, linkki elokuvaan alla.
Tove Djupsjöbacka
Dokumenttielokuva Barraques La ciutat oblidada (2009, englanninkielinen tekstitys):
Artikkeleita Somorrostron historiasta:
Guia alternativa de Barcelona – https://anotherbcn.com/2010/09/01/barrio-del-somorrostro-barcelona/
La Vanguardia – https://www.lavanguardia.com/vida/20171021/432202373714/somorrostro-barceloneta-ayer-y-hoy.html
Carmen Amayan tanssia löytyy videolta vaikka kuinka, hyvät valikoimat esimerkiksi YouTube-kanavalla Carmen Amaya La Capitana, josta voi katsella niin Amayan elokuvia kokonaisuuksina kuin No-Do-uutisklippejä, esimerkiksi hänen paluustaan kuningattaren elkein Espanjan kamaralle 11 vuoden ulkomailla olon jälkeen vuonna 1949.
Näytteitä Carmen Amayan elokuvista:
Jo ennen näitä elokuvia pikku-Carmen oli esiintynyt elokuvassa tätinsä kanssa – ote elokuvasta La Bodega (1929):
Myöhemmin Carmen Amaya nähtiin ennen kaikkea tämäntyylisenä tanssijana (1944):
Ja Los Tarantos 1963, kuvattu Somorrostrossa juuri ennen kuin viimeiset jäänteet purettiin:
Lisätietoja Carmen Amayan hautapaikasta: https://www.elmundo.es/cultura/2015/08/27/55d772b3e2704e047a8b45a3.html