Runolaulu on verta, hikeä ja kyyneleitä

Joulukalenteri on varmaan kaikille tuttu, mutta miksipä ei muitakin juhlapäiviä voisi odotella kalenterin kera? Kanneltaja Timo Väänänen näytti tänä vuonna mallia Kalevalakalenterilla, julkaisemalla joka helmikuu yhden ”luukun” Kalevalateemalla. Kalenterin voi nauttia myös kerralla, kaikki luukut putkeen.

Äskettäin näin Kansallisoopperassa Jean Sibeliuksen Kullervon Tero Saarisen komeana koreografisena tulkintana. Mielenkiintoinen seikka kokonaisuudessa oli oopperan tekstityslaite, joka tarjosi sekä Kullervon suomenkielisen tekstin että käännökset ruotsiksi ja englanniksi. Harvinaista huvia – samaan aikaan sekä kuuli että näki kauniit, voimakkaat sanat ja pääsi lukemaan useampaa käännöstä selkokielisenä. Työstäessä Sibeliuksen kuoroteoksia Kanteletar-teksteihin olen miettinyt yhä enemmän sitä, kuinka vieras runolaulun kieli edelleen monelle on.

Viime vuosina on tullut kuunneltua runolaulua verrattain usein, koska Suomessa löytyy runolaulun taitajia – kansanmusiikin ammattilaisia, jotka ovat erikoistuneet juuri tähän alaan ja esittävät sitä komeasti, perinnetietoisesti ja personallisella otteella. Esimerkkeinä mainittakoon viimekesäisen Konsta Jylhä -kansanlaulukilpailun voittajat Ilona Korhonen ja Outi Pulkkinen. Kilpailun jälkeen kansanmusiikintutkimuksen grand old lady Anneli Asplund muistutti median edustajia siitä, ettei runolaulun asiat suinkaan ole aina olleet näin hyvin. Mutta nyt sitä taas osataan ja esitetään. Joten toisin kuin esimerkiksi Selma Vilhusen dokumenttielokuvan Laulu yhteydessä monesti todetaan, runolaulu ei ole kuollut. Elokuvan alkuteksteissä kyllä todetaan korrektisti, että Jussi Huovinen on viimeinen vanhemmiltaan oppinsa saanut runolaulaja. Mutta viimeinen hän ei ole, sillä tämä tarinankerronta ja musiikki elää, joskin uudessa kontekstissa.

Itselläni on ollut ilo nauttia muun muassa edellämainittujen laulajien sekä Taito Hoffrénin asiantuntevista ja latautuneista runolauluesityksistä. Esimerkiksi Hoffrénin tunnin mittainen improvisoitu konsertti yhdessä jazzrumpali Markus Ketolan kanssa teki suuren vaikutuksen. Se opetti myös jotain runolaulun aikakäsityksestä. Kuunnellessa aika pysähtyy ja tarina alkaa elää. Melodia muuttuu transsinomaiseksi ja sanallinen kerronta astuu etualalle. Tässä alkaa myös avautua sanoitusten toistot ilmiönä – yleensä sama asia toistetaan monta kertaa peräkkäin eri ilmaisuilla. Jos esimerkiksi flamencossa asia sanotaan suoraan, lyhyesti ja aforismimaisesti (”Hän itki”), runolaulussa sama asia saa aikaa loputtomasti (”Itsensäki Väinämöisen, kyynel vieri kyykähteli, tippui tilkat silmistänsä, vierivät vesipisarat, karkeammat karpaloita,
herkeämmät hernehiä, pyöreämmät pyyn munia, päreämmät päitä pääskyn”, osuvasta lainauksesta kiitos Kalevalakalenterille). Aikaa on – runolaulajalla ei tunnu olevan mihinkään kiire (runolaulu saa kestää pidempään kuin 3,5 minuuttia). Toisto sopii melodiseen hahmoon ja toistaessa tarina selkeytyy entisestään. Pitkät tarinat on laulettu muistista, joten oletan toiston auttaneen rytmittäneen myös hyvin sisällön muistamista, on aikaa rauhassa siirtyä tarinassa eteenpäin tapahtuma tapahtumalta.

Oma äidinkieleni on ruotsi, mutta käsittääkseni myös moni suomea äidinkielenään puhuva kokee runolaulun kielen aika vieraaksi. Itselleni kaunis kieli näyttäytyy arvoituksena, pitäisi päästä salaperäisten ilmaisujen taakse kiteyttääkseen mistä on kysymys. Yleensä sieltä takaa löytyy verta, hikeä ja kyyneleitä – voimakkaita tunteita siis. Suosittelen tutustumaan Kantelettareen, jossa liikutaan selkeästi tavallisen ihmisen maailmassa. Yleensä runolaulu yhdistetään voimakkaasti Kalevalaan, joten kysyttäessä mistä se kertoo esille nousevat Väinämöinen, Ilmarinen, Aino, Kullervo, Lemminkäinen, Louhi, sodat, loitsut, sammot, maailman luominen ja niin edespäin. Mutta jos riisutaan eeppinen mahtipontisuus ja sankariviitat, jäljelle jäävät ihmiset ja ihmisten tunteet. Eikä runolaulu ole suinkaan aina jylhää ja vakavaa – runolaulukokemuksistani mainittakoon myös Shamu-ryhmän hullunkurinen, välillä villin riehakas Kalevalan läpilaulanta kaksi vuotta sitten!

Vinkkejä:

Tero Saarisen Kullervo 14.3. asti. Kansallisooppera, Helsinki

Sibelius ja kansanrunous -konsertti 28.2. Musiikkitalon Paavo-sali, Helsinki. (Itse mukana laulamassa)

Kalevalaisten Naisten Liiton 80-vuotisjuhlakonsertti 28.2. Finlandiatalo, Helsinki.

Shamun Ajaton-klubi, teemana Kantelettaren 175-juhlavuosi, ensimmäinen klubi-ilta 28.2. Vanha ylioppilastalo, Helsinki.

Kansanmusiikin isompi ilta: Sibelius Karjalan korpiteillä 7.3. Musiikkitalon iso sali.

Runolaulusta kiinnostuneelle suosittelen erityisesti Sommelo-festivaalia, joka järjestetään seuraavan kerran Kuhmon seudulla ja Vienan Karjalassa 1.–5.7.

Ja lisätietoa tarjoaa esimerkiksi Runolaulu-Akatemia.