Romanien historia osaksi yleissivistystä

Historia oli ehdoton lempiaineeni koulussa. Pitkästä aikaa en kuitenkin ole lukenut puhdasta historiakirjaa niin innostuneena kuin lukiessani Panu Pulman toimittamaa “Suomen romanien historia” -kirjaa (SKS 2012, julkaistu vuonna 2015 myös Lue lisää →

Oon mää ny rumempienkin vierestä heränny

Rakas Tampereen Flamencoviikko, onnea 20-vuotisjuhlien johdosta! Sydän hiukan vuotaa vertaa, kun osallistumiseni jää tänä vuonna yhteen iltaan, joten päätin kirjoittaa ajatukseni tähän muotoon. Perusasiat ensin: Suomessa on kaksi suurta, säännöllisesti järjestettävää Lue lisää →

Koskettava aikamatka – ja hyvät flamencobileet!

Triana pura y pura taitaa olla paras näkemäni flamencodokumentti pitkään aikaan. Katson sitä välillä hymyillen, välillä itku kurkussa. Kuinka paljon flamencossa, ja ylipäänsä musiikki- ja tanssiperinteessä, menetetään koko ajan! Kuinka Lue lisää →

”Ensin kerroin tappavani hänet, sitten vartalostani kasvoi kukkia”

Kansainvälisen tanssin päivää vietetään vuosittain 29.4. Tänä vuonna kunnia kirjoittaa tanssin päivän julistus annettiin flamencon uudistajalle, Israel Galvánille. Flamencon kentällä hän on herättänyt vuosien varrella runsaasti keskustelua. Etenkin alussa moni Lue lisää →