Flamencotanssin museo, Museo de baile flamenco Cristina Hoyos, avattiin vuonna 2006. Rakennus on moderni ja tyylikäs, mutta flamencon historian kertominen ei koskaan ole helppoa – eikä sen pitäisikään olla. Flamenco on monimutkainen kokonaisuus, joka muuttuu koko ajan.

Kaunis museorakennus löytyy Sevillan vanhasta kaupungista, Santa Cruzin sokkeloisilta pikkukujilta. Kävijöitä näyttäisi riittävän, viime vierailullani koko katu suorastaan vilisi ranskalaisia koululaisia ja sisään joutui jonottamaan, itse museokerros on aika ahdas. Vaikeat vuodet näyttävät ainakin tällä hetkellä olevan historiaa – vain pari vuotta museon avaamisen jälkeen, se laitettiin heti myyntiin…

Flamenco on ehdottomasti ansainnut korkean profiilin museon, jonka toiminta on laajaa ulottuen myös esitystoimintaan ja pieneen museokauppaan. Museohankkeen takana on legendaarinen flamencotanssija Cristina Hoyos, joka tunnetaan varmaan parhaiten Antonio Gadesin ryhmästä ja Carlos Sauran elokuvista. Museokerroksen lisäksi kiinteistössä on muitakin kerroksia, joissa on opetustiloja sekä valokuva- ja taidenäyttelyitä. Kannattaa ilman muuta tutustua näihin! Monet taiteilijat ovat teoksissaan vanginneet hienoja flamencotunnelmia. Kyltitys on vähän hämäävä, eli rohkeasti vain rappusia kulkemaan.

Varsinkin ensimmäisellä vierailullani museo herätti paljon ajatuksia. Yht’äkkiä tuntui niin selvältä, että flamencotanssin museo on aivan eri asia kuin flamencomuseo. Kun puhutaan flamencon historiasta, aloitetaan yleensä romanien vaelluksesta Intiasta, Iberian niemimaan varhaishistoriasta, sorrettujen kansojen valituslauluistaan ja niin edelleen. Tässä on kuitenkin kysymys nimenomaan flamencotanssin historiasta, joka liittyy läheisesti klassisen tanssin historiaan. Museossa voisi ehkä selittää näitä käsitteitä vielä tarkemmin, varsinkaan ulkomaiselle kävijälle ei välttämättä ole kristallinkirkasta mitä espanjalaisen tanssin eri käsitteet (kuten escuela bolera ja danza estilizada) tarkoittavat ja miten flamenco liittyy espanjalaisen tanssin kirjoon ja jatkumoon.

Museon sisällössä on paljon hyvää. Selitetään lyhyesti flamencon kulttuurista taustaa, eri tyylilajeja, flamencotanssin tekniikkaa ja eri koulukuntia ja niin edelleen. Kaikkien flamencosta kiinnostuneiden kannattaa ilman muuta käydä täällä!

Sisältö on pääosin oikein asiallista, mutta melko rajoittunutta. Tekstit flamencotanssin tekniikasta ovat valaisevia mutta myös aika ahdistavia. Näin flamencoa kuuluu tanssia. Sanat ”on oltava” (debe estar) löytyvät aika monesta kohtaa. Itse koen flamencon sisältävän lähes aina vaihtoehtojen kirjon – eri tekijät edustavat erilaisia näkemyksiä. On tietysti erittäin hyvä perehtyä syvällisesti jonkun näkemykseen, mutta se ei välttämättä ole koko totuus. Entä vapaus viedä flamencoa eteenpäin? Onko sitä?

Tangos = intohimo

Flamencon museointi tehdään ehkä turhan helpoksi, jos ilmiöt selitetään yhdellä sanalla. Esimerkiksi eri tyylilajit esitellään videoin ja jokaisesta on valittu yksi kuvaileva sana edustamaan kyseiseen palon tunnelmaa. Maistelkaapas näitä: seguiriya – dolor (tuska), tangos – pasión (intohimo), soleá – nostalgia, farruca – elegancia (eleganssi), bulerias – seducción (viettely). Tunnelman rajaaminen yhteen sanaan jättää kyllä hyvin paljon tasoja puuttumaan, ja ihmiset voivat tulkita flamencon tyylilajeja hyvinkin eri tavoin.

Museota perustaessa Cristina Hoyos johti Ballet Flamenco de Andalucía -ryhmää (nykyään taiteellisena johtajana on Rafaela Carrasco), ja kyseisen ryhmän tanssijat löytyvät siis luonnollisesti museon videomateriaaleista. Tanssijat ovat oikein tyylikkäitä ja taitavia, muttei mitenkään yllättäviä eikä suurempia persoonallisuuksiakaan. Ajattelen, miten paljon olisi saanut tyylilajeistakin irti, jos olisi valinnut videoihin flamencon suuria, värikkäitä persoonia. Olisihan se eri asia nähdä tässä kohtaa vaikka Pastora Galvánin tangosta ja Joaquín Grilon buleriasta, vanhoista legendoista puhumattakaan!

Vanhoja legendoja voi nähdä lyhyissä videonäytteissä salissa, jossa kuvaillaan flamencotanssin kehitystä. Heidän nimiä myös luetellaan tärkeistä maestroista kertoessa, joista tosin nimistä uusimpia ovat esimerkiksi Matilde Coral, Mariquilla, Angelita Gómez ja Manolo Marín. Entä sen jälkeen? Onko flamencon kehitys todellakin pysähtynyt tähän? Videopuolella nykyflamencoa lähinnä on ote Mayte Martínin ja Belén Mayan yhteistyöproduktiosta. Eikö tässä olisi tärkeää tuoda esille ja analysoida myös nykylinjauksia – miten esimerkiksi Israel Galván ja Rocío Molina liittyvät flamencotanssin jatkumoon?

Totuuksia on monta

Museo antaa mukavasti tietoa flamencosta, muttei jätä juurikaan tilaa vaihtoehdoille. Hyvä esimerkki on museon hissi, joka on söpösti tuunattu – hissin seinillä esiintyvät sanat felah mengu käännettynä kaikille mahdollisille eri kielille. Suomeksikin: vuorille paennut maalainen. Okei, kivaa. Mutta teoria siitä, että tämä olisi flamenco-sanan alkuperää on vain yksi monesta!

Tietenkään museoon ei mahdu mikään tutkimusteksti lähdekritiikkeineen mutta perusasioiden selittäminen on flamencossa ehkä kaikkein monimutkaisinta – yksinkertaistaminen ei ole koko totuus. Viime vierailullani evoluutiosalin täytti suuri vierailijaryhmä. Videolla näkyy yllämainittu Belénin tanssi, ja opas luettelee naama peruslukemilla: ”Tärkeimmät flamencotanssijat ovat Antonio Gades, Mario Maya ja Cristina Hoyos. Tässä tanssii Cristina Hoyos.” Totuus ei ole koskaan yksinkertainen. Virheitä voi tietysti jokainen joskus tehdä…

Ilman muuta Cristina Hoyos ansaitsee hienon paikan flamencon historiassa ja omistamassaan museossa, joka on siis yksityinen museo, ei mikään julkisen tahon näkemys flamencosta. Yhdessä salissa on esillä muun muassa Sauran elokuvista tuttua tavaraa, Hoyoksen puku ja pöytä Veren häät -elokuvasta. Myös viimeistä museosalia hän dominoi, ja se on taas itselleni pettymys. Miksi ensinnäkin valita salin teemaksi duende? Jälleen monimutkainen käsite, joka kuitataan kepeästi selityksellä ”elämisen intohimo” (la pasión de vivir). Duende voi tarkoittaa ihmisille hyvinkin erilaisia asioita, mutta itselleni käsite tuntuu kyllä kaukaiselta, jos tarjolla on siloiteltu ryhmätanssivideo. Ballet Flamenco de Andalucían esityksen koreografian on tietysti laatinut Hoyos, musiikkina on Manolo Sanlúcarin Tauromagía, suuri mestariteos ja vanha klassikko. Ja taas vaikutelmaksi jää se, että flamencon kehitys on päättynyt Hoyokseen. Toivottavasti jossain vaiheessa tähän tuodaan vaihtelevuutta! Jopa Ballet Flamenco de Andalucían kehitys olisi mielenkiintoinen tarina – Rubén Olmon ja Rafaela Carrascon johdolla ryhmän kehitys on ollut jännittävä. Viimeinen huone olisi mainio tila näyttää, miten erilaista flamenco voi olla. Flamencon suurin juju on mielestäni juuri jännitteissä, esimerkiksi villin temperamentin ja tyylitellyn klassisemman tanssin välillä. Ilman toista ei ole toista, näkyisipä se täälläkin.

Tove Djupsjöbacka

Museo del baile flamenco Cristina Hoyos, Calle de Manuel Rojas Marcos, 3, Sevilla www.museodelbaileflamenco.com

Artikkeli on julkaistu Helsingin Flamencoyhdistyksen Letra-lehdessä 3/2015.