La Chana – elokuvan arvoinen

Dokumenttielokuvia flamencosta on monenlaisia. Pahimmillaan merkittävät päähenkilöt hukutetaan saavutuksiinsa ja selityksiin siitä, kuinka merkittäviä ovat. Elokuva kuuluisasta tanssija La Chanasta (Antonia Santiago Amador, s. 1946) on erilainen. Elokuva antaa hänen uransa ja ennen kaikkea Chanan itse puhua omasta puolestaan. Hän verbalisoi tekemisiään harvinaisen kauniisti, rauhallisesti ja painokkaasti, ilman turhia ylisanoja. ”Flamenco on kuin labyrintti… välillä avaat oven ja sen takaa löytyy timantteja…” Taide puhuu puolestaan. Dokumentissa vilisee lehtileikkeitä, mutta jokainen voi itse miettiä sen otsikoita ja sitä, mitä on autenttinen tai puhdas flamenco…

Vuolaita kehuja tarjoaa elokuvassa itse asiassa vain yksi henkilö: nuorempi legenda, tanssija Antonio Canales, joka käy entisen opettajansa luona kylässä kutsuen häntä keisarinnaksi. (Canales tosin myös kertoo, ettei kitaristit meinanneet pysyä Chanan perässä kun hän veteli menemään.). Yhteys Canalesin ja Chanan välillä oli itselleni vähän yllättävä, itse en olisi välttämättä tajunnut yhdistää juuri nämä kaksi tanssivaikuttajaa toisiinsa mutta kyllä, Canalesin tanssissakin löytyy jotain sitä sensuellia voimaa mitä Chanassa. Mielenkiintoista kyllä, elokuvassa ei mitenkään esitellä Canalesta eikä tuoda esille sitä, että kyseessä on yksi flamencotanssin suurimmista vaikuttajista etenkin 1990-luvulla, joten jos ei tunne häntä ennestään, menettää tietysti jotain tästä sisällöstä. Nykyhetken tähdistä mainittakoon, että etenkin Rocío Molina on suuri Chanan ihailija, vaikka heidän tyylinsä ovat täysin erilaiset.

Muuten La Chana -elokuva elää ja hengittää päähenkilönsä kautta. Elokuvantekijät ovat päässeet todella lähelle ja voi aistia vanhan naisen väsymyksen ja kivun. Flamencon vastapainona on paljon hyvinkin arkista materiaalia jokapäiväisestä elämästä.

La Chanan tanssijanuran alustahan saisi aimon annoksen romantisointia aikaan – Katalonian köyhistä tehdastyöläisten olosuhteista tuleva tyttö opiskeli flamencon rytmiikkaa radion kautta ja lähti suoraan setänsä kanssa esiintymään, itseoppineena ja improvisoiden. Vanhempien mielestä tanssijan ura ei ollut naiselle sopiva, mutta 14-vuotias päästettiin lopulta setänsä kanssa matkaan. Elokuva käsittelee koko tämän itseoppineisuuden teeman älykkäästi ja korostaa rytmin tuntemusta – pitää tuntea rytmit, tietää missä kulkee compás. Improvisointi ei ole Chanan mielestä vaikeata – ”Sovitan vain askeleeni iskuihin. Tanssi pälkähtää päähäni… minä vain tuon sen tähän. Ajankulu on esiintyessä erilaista. Se hidastuu.” Tarvitaan lahjakkuutta, mutta myös työntekoa.

Elokuvan jännitystä rakennetaan taitavasti kahteen huippukohtaan liittyen. La Chanan elämäntragedia oli mies, joka ei hyväksynyt hänen uraansa vaan jopa pahoinpiteli hänet ja lopulta pakotti hänet lopettamaan, suosionsa kukkuloilla. Tarina kerrotaan muitta mutkitta mutta tuo tietysti kokonaisuuteen suurta inhimillistä dramatiikkaa. Romaniyhteisössä kaikki valta oli miehellä, naisen pitää olla hiljaa ja totella. Tanssiessa Chana oli kuitenkin vapaa, ja hän antoi tunteiden tulla. Tyttären tarinakin on koskettavaa – kuinka häntä pelotti nähdä äitinsä lavalla, ”se oli luonnonvoima, joka sattui näyttämään äidiltäni”.

Toinen huipentuma on La Chanan viimeinen esiintyminen. Lähes 70-vuotiaana, polvet pilalla, hän päättää lähteä esiintymään vielä kerran. Tuolilla istuen hän tanssii koko vartalollaan ja huikealla intensiteetillä – ja elokuva saa siitä sopivan loppuhuipentuman. Hienoa on päästä kulisseihin mukaan, kun tätä viimeistä esiintymistä treenataan. Laulajapojat eivät meinaa pysyä perässä, kun Chana tilaa soleá por bulerian alkuun supernopeita taputuksia ja takapotkuja, ja rouva pudistelee hiljaa päätään – ”taidatte tarvita vähän harjoitusta…”. Itselleni tässä kiteytyy hienosti flamencotanssin estetiikka, sen eri tyylit ja minkälaisia murroksia se onkaan käynyt läpi.

Dokumenttielokuvassa nähdään useita otteita Chanan kultakauden esiintymisistä. Chanan tanssi on itseoppineen, vahvan romaninaisen tanssia, jossa rytmi istuu kuin valettu. Tanssin teho perustuu hurjaan voimaan mutta myös sensuelliin tulkintaan. Rytmiä kiihdytetään ja sitä hidastetaan. Pitkät carretilla-koputukset ympäri lavan tuntuvat olevan Chanan tyylin tunnusmerkkejä. Ja hän teki myös pitkiä pelkkien kantakoputuksen sarjoja, josta tuli sittemmin Canalesin ja hänen koulukuntansa tavaramerkki (ks. esim. Bobo-klippi kohdasta 4.13)

Jos tuntuu siltä, että Chanan vapiseva, hikinen tuska Robert Parrischin elokuvassa The Bobo (1967) on jopa hiukan liikaa (varsinkin alegriasta tanssiessa), dokumenttielokuvan jälkeen ymmärtää miksi – kahdeksan tuntia elokuvanauhoituksia takana ja edelleen pakko vetää täysillä, romahtamispisteeseen saakka! Arkistomateriaalin lisäksi itselleni jäi myös mieleen kohtaus, jossa Chana tanssii istuen kotonaan Lisztin pianomusiikkiin, antautuen täysin myös tälle kaukana flamencoa olevalle musiikille.

Tämä dokumentti antaa jälleen ajateltavaa sen suhteen, kuinka monta erilaista estetiikkaa flamenconimekkeen alle mahtuu. Chana on huikean vaikuttava tanssija mutta myös juuri sen tyylinen tanssija, jota ei voi jäljitellä, ei voi yrittää opetella tätä tyyliä sellaisenaan, sen tulkintaan tarvitaan aimo annos temperamenttia – ja myös viisautta, jotta sinänsä yksinkertaisista aineksista saa tehtyä suurempaa taidetta. Flamencotanssiin kuuluu hyvin erilaisia tyylejä ja ne ovat muuttuneet paljon vuosien varrella. Nykyään harva harrastaa Chanan tyyliin konekivääritaputussarjoja luotijunan nopeudella, Manuela Carrasco on niitä harvoja jotka tulevat minun mieleeni.

Chana itse ei kuitenkaan korosta tanssinsa voimaa ja nopeutta, vaan sielua. ”Voimaa on koneissa.” Tanssija on elävä olento, joka antaa jotain yleisölle ja saa jotain takaisin – silloin magiaa syntyy. Ja kuten hän nuorena tyttönä toteaa haastattelussa: ”Flamenco on jotain valtavan suurta. Mitä enemmän sitä oppii, sitä vähemmän tajuaa osaavansa, koska loppua ei näy.”

La Chana (2016), ohjaus Lucija Stojevic.

Nähtävissä Yle Areenassa vielä kolmen päivän ajan: https://areena.yle.fi/1-3878490

La Chana -elokuvan trailer:

La Chana elokuvassa Bobo:

La Chana nuorena por tangos:

La Chanan viimeinen esiintyminen, Madridin esitys: