Tänään Opetus- ja kulttuuriministeriö uutisoi, että Suomi lähtee (vihdoin) ehdottamaan kahta elävän perinnön ilmiötä Unescon aineettoman kulttuuriperinnön listalle. Kyseinen lista kattaa tässä vaiheessa suuren määrän keskenään hyvin erilaisia ilmiöitä koko maailmasta – listaa voi selailla tässä: sieltä löytyy kaikkea mahdollista Kirgisistanin hevospeleistä Belgian olutkulttuuriin, ja tietysti lukuisia musiikki- ja tanssiperinteitä.

Suomessa ensimmäisenä ilmiönä ehdotetaan listalle saunaa. Se tuntuu aika ilmiselvältä valinnalta. Sauna on tunnettu Suomibrändi myös ulkomailla, elävä osa hyvin monen suomalaisen elämää ja saunakulttuuri on ollut viime vuosina ilahduttavasti nosteessa – uusia saunoja on ilmestynyt esimerkiksi Helsinkiin ja niihin lähdetään ystävien kanssa viettämään iltaa.

Toinen ilmiö listalla on kaustislainen viulunsoittoperinne. Se on tietysti ilouutinen Kaustisen väelle ja kansanmusiikkialalle ylipäänsä. Kaustinenkin on brändinä jo aika tunnettu, ja perinne on edelleen läsnä kylällä – harva kylä pystyy kokoamaan omista voimista sellaisen pelimannijoukon kuin Kaustinen. Tällä hetkellä Suomessa on harvoja selkeästi paikallisia viulunsoittotyyliä, mutta Kaustisen tyyli elää edelleen omaperäisenä, tunnusmerkkinään muun muassa jousikäden tiukka puntitus, joka korostaa monessa rytmilajissa tehokkaasti takapotkuja. Itse sointi on myös hyvin kirkas ja klassisen laadukas – Kaustisella onkin vuosien varrella rakastettu kansanmusiikin lisäksi kaikenlaista muuta musiikkia. Jos joskus pelimannipiireissä minun kaltaistani klassisen koulutuksen saanutta viuluharrastelijaa on hiukan ironisesti kutsuttu ”viulistiksi”, kaustislaiset ovat todenneet klassisen koulutuksen olevan mainio pohja – klassinen musiikki ja kansanmusiikki eivät Kaustisella välttämättä ole olleet vastakohtia, mistä todistavat monet seudun huikean monipuoliset muusikot.

Elävän perinnön ilmiöitä oli tietysti Suomen ehdokkaiksi Unescon listalle tarjolla lukuisia muitakin. Ilmiöitä on koottu Elävän perinnön wikiluetteloon komea määrä, ja moni niistä jää odottamaan jatkokäsittelyä. Jotkut ovat kansallisesti tärkeitä, kuten runolaulu, jota viedään jälleen voimakkaasti eteenpäin, vaikkakaan ei välttämättä enää perhepiirissä sukupolvelta toiselle.

Listalla on paljon hienoja perinneilmiöitä – yksi jäi minulle erityisesti mieleen, kun ensimmäistä kertaa luin listan läpi. Lumileikit! En olisi välttämättä tullut tällaisia ilmiötä edes ajatelleeksi tässä yhteydessä, mutta lumileikit ovat mielestäni ihana esimerkki siitä, miten perinneilmiö voi siirtyä uusille sukupolville jatkuvasti. Kuka suomalainen lapsi ei ole tehnyt lumienkeleitä, rakentanut lumiukkoja tai ainakin heitellyt lumipalloja?

Ihanaa lumileikeissä on myös se, ettei niitä ole säädetty minkään tahon toimesta (luetteloon niitä ovat ehdottaneet Tuusulan museo, Hiihtomuseo ja Perinneleikit ry). Kelläkään tuskin on virallista valtaa määritellä, minkälaisten lumileikkien pitäisi olla ja mitä niihin lasketaan.Tämä on nimittäin asia, joka on hyvä tiedostaa elävän perinnön luettelon yhteydessä – kellä on valta määritellä tietty perinneilmiö ja vetää rajat sille, mitä se on tai ei ole? Piileekö vaaraa siinä, että perinneilmiöt kaapataan esimerkiksi poliittisiin tarkoituksiin? Tällaisia vaaroja on esiintynyt esimerkiksi flamencon yhteydessä – flamenco valittiin Unescon aineettoman kulttuuriperinnön listalle vuonna 2010 ja vaikka sitä on kansainvälisesti juhlittu iloisena asiana, se on herättänyt myös voimakasta keskustelua. Tähän aiheeseen palaamme vielä! Sitä odotellessa sauna lämpiää ja viulut soivat.

Tove Djupsjöbacka