”No, mitäs soitetaan?”, kysyi tsekkiläinen kollega, kun piti keksiä yhteisnumero seminaarin puoliksi-improvisoituun loppukonserttiin. Ennen kuin ehdin vastata, hän vastasi itse: ”Polkkaa tietysti!” Ja niin tsekkiläinen ja suomalainen soittivat yhdessä polkkaa, joka oli tässä yhteydessä se yhteinen kieli.
Monet tanssilajit jotka Suomessa tunnetaan kansantansseina (ja tietysti kansansävelminä) ovat olleet kansainvälisiä, kulkeutuneet maasta toiseen ja muuntuneet matkalla. Jatkuvaa liikehdintää on myös ollut tanssien kulkeutuessa rahvaalta eliitin pariin ja takaisin. Kansan keskuudessa tanssittuja lajeja on muokattu hovikelpoisiksi, ja sittemmin kulkeutuneet takaisin kansan pariin. Hyvä esimerkki Suomessa on Aurinkokuninkaan hovista tänne juurtunut menuetti, josta voi lukea esimerkiksi kansantanssitutkijoiden Gunnel Biskopin ja Petri Hopun mainioissa teoksissa.
Kansanmusiikissa ja barokissa on nykyisinkin paljon yhteistä. Kansanmusiikkia opiskellaan yleensä korvakuulolta eikä nuottikuvan perusteella. Vanhassa musiikissakaan nuottikuva ei ole välttämättä pyhä, ja esimerkiksi continuo-ryhmän sovitustyö muistuttaa kansanmusiikkibandin työskentelyä. Suosittelen kuuntelemaan esimerkiksi continuon räiskyvän värikkäät sovitukset Kreeta-Maria Kentalan ja Barocco Borealen tuoreella The Folk Seasons -levyllä. Tällä hetkellä yhteistyö näiden alojen asiantuntijoiden kesken on yllättävän yleistä, kuten Jordi Savallin lukuisat projektit tai Suomessa Suomalaisen barokkiorkesterin yhteistyö Kudsi Ergunerin kanssa.
Yhteistä näille musiikinlajeille on myös se, ettei pidä jäädä penkkiin istumaan, ainakin jos Peter Skisskyä on uskomista. Tämä slovakialais-ruotsalainen viulisti johdatteli konserttimestarina ensemblea, joka musisoi elävästi Krishna Nagarajan ensimmäisessä tohtorikonsertissa Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa 19. tammikuuta. Nagaraja asettaa barokkimusiikin ja kansanmusiikin rinnakkain raikkaalla tavalla. Tämä Sibelius-Akatemian GloMas-koulutuksesta valmistunut italialais-intialainen muusikko on selvästi rakastunut suomalaiseen kansanmusiikkiin ja toi nyt työnsä hedelmiä näytille ensimmäistä kertaa näin laajassa mittakaavassa.
Polska fuugana
Itselleni illan mielenkiintoisinta antia oli tanssisarjojen rinnakkainasettelu. Muffat’n ja Telemannin kappaleista koostuvan barokin tanssisarjan jälkeen tarjoiltiin Nagarajan sovittama suomalainen vastaavuus. Sovittaja hallitsee ilmiselvästi barokin muotokielen (”puhuu barokkia”) ja oli kekseliäästi sovittanut suomalaisia sävelmiä sarjaksi. Sävelmiä osasi kyllä tunnistaa joukosta, mutta ne oli todella viety osaksi erilaista musiikillista kieltä.
Yksi suosikeistani oli alkusoiton fuuga, jossa polskasävelmää kuljetettiin taiturillisesti soittimelta toiselle. Karhunpeijaisosuus oli myös vastustamaton riemunumero (erityispisteet continuoryhmälle), johon sarjan olisi kyllä voinut pitänyt päättääkin – sen jälkeen yleisö repesi spontaaneihin suosionosoituksiin ja viimeinen poloneesiosa jäi vähän irralliseksi.
Erityismaininnan ansaitsee Alina Järvelä, jonka soolona esittämä Oravaisten menuetti oli vaikuttavinta antia viulunsoiton suhteen. Järvelä tunnetaan huikeana muusikkona esimerkiksi Frigg-yhtyeestä ja näytti tässä esimerkkiä siitä, miten nuoren polven kansanmuusikot ovat varsinaisia kameleontteja, joilta onnistuu niin perinnetyylit kuin klassisen musiikin eri tyylit. Fraseeraustyyli oli tässä astetta kiinteämpi kuin muissa kappaleissa, ja hyvä niin.
Mikrointervallit kehiin
Toisella puoliskolla kuultiin orkesterisolisteina Suomen eturivin kansanmuusikkoja. Ilkka Heinonen on vienyt jouhikonsoiton aivan uudelle tasolle, ja nelikielinen jouhikko oli äänialaltaan yllättävän laaja. Nagarajan säveltämä konsertto jouhikolle ja jousiorkesterille sisälsi monia herkkupaloja, vaikka kokonaisuus ei aivan vakuuttanut. Konsertto esitettiin yhtenä kokonaisuutena ilman taukoja, ja tunnelmasta toiseen siirryttiin kekseliäästi muun muassa narinan ja virityksen (!) kautta.
Jouhikon eriskummallinen sointi yhdistyi jousiin parhaiten, kun se ei joutunut kilpailemaan niiden kanssa huomiosta, esimerkiksi kaikkien soittaessa jousilla kokonaissointi meni hiukan liikaa tukkoon. Sen sijaan orkesterin säestäessä pizzicatoilla tai Kevätuhrinomaisilla aksenteilla yhdistelmä sai kunnolla ilmaa siipien alle.
Jouhikon ja jousiorkesterin kohdatessa korostuu soolosoittimen hiukan vinksahtanut sointi. Välillä en ollut ihan varma, leikittiinkö tahallaan mikrosävelaskelilla vai eikö intonaatiot vain ihan kohdanneet. Itse olisin ehkä kehittänyt tätä puolta vielä enemmän tuomalla orkesteriosuuteenkin enemmän hulluutta ja mikrosävelaskelia.
Kansanmusiikkia esitetään nykyään monesti kovin siististi, puhtaalla intonaatiolla, jolloin korva alkaa vieraantua muista tavoista tulkita puhtautta. Vertailukohtana mainittakoon joiku, joka ennen oli lähes mahdotonta sovittaa soittimien kanssa, koska perinteisesti säveltaso nousi joikatessa jatkuvasti. Nykyään joikaajatkin ovat kiltisti sopetutuneet soittimien kiinteän säveltasoon, vaikka välillä kuuluu poikkeuksiakin (esimerkiksi Johan Anders Bær Nils-Aslak Valkeapään 70-vuotisjuhlakonsertissa joitain vuosia sitten).
Palatakseni Krishna Nagarajan ja hänen mainioiden kollegojensa konserttiin, oli ilo kuulla myös maanmainio Arto Järvelä folkbarokkiorkesterin solistina. Vaikka vierastan suuresti autenttisuus-sanan käyttöä näissä yhteyksissä, en voinut olla ajattelematta sitä Arton soiton yhteydessä. Järvelä on kovan luokan ammattimuusikko, mutta samalla pelimanni sormenpäitä myöten. Hänen soitossaan kuuluu vielä ”se jokin”, vahva paikallistyyli tai ripaus menneiltä ajoilta. Huomionarvoinen on myös Arton jousenkäyttö, joka käsittääkseni on isoisä Johannes Järvelältä opittu ja aivan erilainen kuin nuoremman polven, joka soittaa siististi koko jousella. Jos joku ei vielä tunne yhtyettä nimeltä Nordik Tree, kannattaa tutustua – siinä Arton vilpitön viulismi pääsee täysillä esille. Vilpitön ja riisuttu oli myös Krishna Nagarajan konsertin viimeinen numero, intiimi epilogi jossa illan päähenkilön improvisoi yhdessä Järvelän ja Heinosen kanssa.
Tove Djupsjöbacka
Lisää Krishna Nagarajasta voi lukea täältä: https://folkbaroque.wordpress.com