Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa on jo vuodesta 2010 pyöritetty Global Music -maisteriohjelmaa yhteistyössä Tanskan Aarhusin musiikkikorkeakoulun kanssa. Ohjelmassa koulutetaan laajan musiikillisen ymmärryksen omaavia muusikkoja, joilla on valmiuksia vaikka mihin. Tästä syksystä lähtien koulutus on vihdoin tarjolla myös kandidaattiohjelmana. Tarkoitus ei ole, että kaikki osaisivat kaikkia maailman musiikkeja, mutta että osataan kommunikoida eri musiikkien kesken. Monesti oma perinne ja identiteetti voimistuu, kun kohtaa muita. Itsekin olen monta kertaa huomannut olevani utelias oppimaan muista kulttuureista, mutta oma perinne on saattanut olla unohduksen harson takana piilossa, esimerkiksi lapsena lauletut kehtolaulut.
Joulukuussa järjestettiin ensimmäistä kertaa Global Fest -tapahtuma, jossa koulutusohjelma pääsi toden teolla näyttämään kyntensä. Näyttää selvältä, että tulokset ovat hyvät. Konserttien perusteella voi todeta, että valmistumassa on monia huipputason muusikkoja, mutta festivaali toi myös älykkäällä tavalla esille koulutusohjelman ominaislaadun, kommunikaation muusikkojen kesken, koulutuspuolen ja interaktiivisuuden. Kolmen päivän ajan Musiikkitalo huokui lämmintä tunnelmaa ja kansainvälistä väriä, opiskelijathan tulevat koko maailmalta ja ovat selvästi muodostaneet oman GloMas-perheensä.
Massiivinen Global Orchestra oli mielenkiintoinen tuttavuus, tällä kertaa 23 muusikkoa ja soittimia flyygelistä rumpusettiin Lauri Salokosken luotsaamana. Ohjelmassa oli toisen vuoden opiskelijoiden omia sävellyksiä, kaikki persoonallisilla tavoilla toteutettuja. Formaatti vertautuu luontevasti kansanmuusikkojen Folk Big Bandiin, mutta tässä kirjo on vielä suurempi ja ensemblen oma identiteetti vasta muotoutumassa. Sävellyksistä mieleen jäi erityisesti Kaisa Siiralan ihastuttava improvisatorinen kaupunkimaisema, jossa erityiskehut siitä, että laulajien omat kielet pääsivät kuulumaan. Monet toteuttivat osuutensa toimien itse solistina, kuten Zane Perkone hullunkurisessa Multiple Hangovers -kappaleessa tai Natalia Castrillón viehättävän vähäeleisissä kolumbialaislauluissa. Javier Sánchez Pérez puolestaan osoittautui ammattitaitoiseksi partituurisovittajaksi, joka sai erityisesti vaskisektiosta paljon irti. Illan päätös oli ihastuttavaa musiikin ja myös liikkeen iloa Megan Stubbsin sovittamissa tansanialaislauluissa. Suuressa yhtyeessä koin haasteeksi erityisesti suuren laulajajoukon, jota harva onnistui hyödyntämään täysmittaisesti.
Laulajat pääsevät tasaisemmin esille Mertzi Rajalan vetämässä Global Choirissa, jonka kuulin itse valitettavasti vain lauluyhtye Tuulettaren vieraana. Tuulettaren ura on hyvässä vauhdissa, yhdistelmä kansanlaulunomaista, raakaakin äänenkäyttöä sekä hiphop-meininkiä toimii ja yhtye on kypsynyt loistavasti lavaesiintyjinä. Kaipaisin kuitenkin lisää syvyyttä musisointiin, ettei jäädä vain taituroimaan vain todella tulkitaan musiikkia ja halutaan sanoa sillä jotain.
Ensemblekonsertissa opiskelijat antoivat hienoja näytteitä siitä, miten jokaisen keitokseen tuomat ainekset voidaan maustaa yhdessä uusiksi. Pienemmässä ryhmässä oli myös enemmän aikaa tutustua yksilöihin, jotka ovatkin melko vahvoja persoonia upeasta nuoresta norjalaislaulaja Elisabeth Vikistä afrikkalaisen musiikin suomiveteraani Maarika Autioon.
Positiivinen yllätys oli alalämpiön aulakonsertit, joissa tarjottiin yksilöllisempiä esimerkkejä kaikesta siitä, mitä kaikkea opiskelijat hallitsevat. Yksi festivaalin ehdottomia löytöjä oli UMK:ssakin viime vuonna nähty saamelainen Hilda Länsman, jonka äänenkäyttö teki suuren vaikutuksen, ja duo harmonikansoittaja Viivi Saarenkylän kanssa toimi hienosti. Iranin kurdit Ahoora Mahone ja Gian Majidi tulkitsivat sielukkaasti omaa musiikkiperinnettään, kun taas Zane Perkonen ja Minttu Hellsténin lauluduo toimi erinomaisen ytimekkäästi, esimerkiksi vain laulaen saman melodian omilla kielillään (suomi/latvia). Lattaritrio Son Mercedes (Mertzi Rajala, Arja Paju ja Tero Bombero) puolestaan sai auringon paistamaan koko harmaassa aulassa, tätä rentoa taituruutta lisää, kiitos!
Maisterinkonserttinsa piti festivaalin yhteydessä italialainen Antonio Alemanno, tuloksena erittäin tyylikäs kokonaisuus Välimeren musiikkeja, sekä omia sävellyksiä että tuomisia Egyptin ja Palestiinan matkoilta. Erityisvaikutuksen teki se, miten onnistuttiin luomaan tilaan rentoutunut ja aivan erilainen ilmapiiri, jossa ihmiset uskaltautuivat irroittelemaan haluamallaan tavalla, makoilemaan, rentoutumaan, tai vain kuuntelemaan keskittyneesti. Bändissä ahkeroivat ihastuttavasti erityisesti Juuso Hannukainen ja Ricardo Padilla perkussioissa sekä Ilkka Heinonen bassossa. Jousikvarteton moniääninen käyttö oli ehkä vielä hiukan haparoivaa, sen sijaan unisono-osuudet toimivat hienosti ja etenkin Lotta-Maaria Pitkäsen upea viulusoolo jäi mieleen. Alemanno tunnetaan myös tanssin ja liikkumisen taitajana, niitä puolia tullaan varmasti näkemään jatkossa enemmän, tässä konsertissa päähenkilö pysyi melko tiukasti soiton parissa.
Erittäin onnistunut oli myös lapsille suunnattu osuus. Kolmihenkinen Cirque des Puces teki todella loistavaa työtä esityksessä, joka oli harvinaisen orgaaninen kokonaiselämys. Lavaesiintyminen, soitto, laulu, ääntelyt, tanssi, pantomiimi, pientä akrobatiaakin – kaikki oli osa samaa elämystä, ja etenkin rytmi sykki ihastuttavan luonnollisena läpi esityksen, joka toteutettiin kokonaan ilman sanoja. Amandine Doat, Esko Grundström ja Tomas Takolander ovat kaikki loistavia esiintyjiä ja myös huikean monipuolisia muusikkoina, soitinvalikoimaa riitti pianohaitarista pitkähuiluun. Erityismaininta menee tällä kertaa Grundströmin kontrabassonsoitolle, joka taipui niin svengikomppaukseen kuin korkealaatuiseen klassiseen melodiasoittoon.
Brasilialainen Adriano Adewale on Sibelius-Akatemialla säännöllisesti nähty vieras ja hänen soittonsa yhdessä opiskelijoiden kanssa oli ihailtavan rentoa ja monipuolista. Alalämpiökonsertti lapsille oli hyvä konsepti, lapset saatiin luonnollisella tavalla osallistumaan kukin halunsa mukaan ja Adewale pääsi hienosti liikkumaan yleisönsä keskuudessa pitkin lämpiötä, mitä luonnollisinta interaktiivisuutta!
Hatunnosto siis koko GloMas-koulutusohjelmalle hienosta tapahtumasta! Erityismaininnan ansaitsee tietysti ohjelman johtaja ja Global Festin taiteellinen johtaja Nathan Riki Thomson. Tällaisen koulutukseen onnistumiseen tarvitaan selkeitä visioita, ja niitä näyttää nyt talossa riittävän. Toivottavasti Global Fest myös saa jatkoa!
Tove Djupsjöbacka