Oletteko huomanneet, että tänä vuonna vietetään Jean Sibeliuksen 150-vuotisjuhlia?! Luultavasti olette…
Vuoden aikana Sibeliusta on tarkasteltu vaikka kuinka monesta näkökulmasta. Kaikki mahdolliset tahot ovat huomioneet hänen ohjelmistossaan. Paljon hienoa on nähty – juuri nyt mielessäni päällimmäisenä on Petri Kauppisen, Ville Ojasen ja työryhmän hieno näyttämöteos Janne ja Aino – Balladi erään säveltäjän elämästä, jossa ote oli tekijöidensä näköinen. Yhtäkään Sibeliuksen omaa sävellystä ei teoksessa kuultu, ja se käsitteli raikkaalla tavalla hänen tarinaansa kansanmusiikin ja kansantanssin keinoin.
Juhlavuoden aikana on peräänkuulutettu rohkeampia otteita, radikaalimpia lähestymistapoja. Ehkä uusi Sibeliusaalto on vasta alkamassa? Mutta kuten Wilhelm Kvist osuvasti totesi Hufvudstadsbladetin kolumnissaan (Låt 2017 bli annorlunda, 6.8.2015) – kahden vuoden päästä vietetään Suomen 100-vuotisjuhlia ja voi vain toivoa, että silloin löytyisi myös niitä uudistavampia otteita, sekä muitakin suomalaisia säveltäjänimiä.
Itselleni Sibelius 150 -juhlavuosi on tarjonnut mukavia mahdollisuuksia syventyä Sibeliusasioihin useiden työprojektien kautta. Freelancerina olen tietysti kiitollinen joka työtilaisuudesta, ja samalla olen päivittänyt tietämystäni ja oppinut paljon uutta. Aikaisemmin en ollut saanut aikaiseksi esimerkiksi käydä Sibeliuksen syntymäkodissa Hämeenlinnassa enkä ollut lukenut Tawaststjernan mammuttielämänkertaakaan kokonaisuudessaan. Nyt sekin on tehty.
Juhlavuoden kunniaksi on sopivasti ilmestynyt Sibelius-turistille soveltuva ”Sibeliuksen poluilla” -esite. Ihme, ettei sellaista ole aiemmin ollut tarjolla, hyvä että sellainen nyt löytyy. Sibeliusturismissa olisi varmaan enemmän potentiaalia kuin monet luulee. Esite on mielestäni hiukan hankalasti löydettävissä netin syövereistä, joten tästä löytyy suomenkielinen versio:
http://www.e-julkaisu.fi/visit_helsinki/sibeliuksen_poluilla/
Itse olen Helsingin kohteiden lisäksi vieraillut tänä vuonna myös Järvenpäässä, Hämeenlinnassa ja Loviisassa. Käydessäni tällä viikolla Turussa käytin tilaisuutta hyväkseni tutustuakseni kaupungin Sibeliustarjontaan.
Pekka Hakon tekemä Sibeliuksen maailma -näyttely on syyskuun alkuun asti esillä Helsingin Virka-galleriassa, ja tiivistettynä kiertueversiona sen voi nähdä elokuun aikana Turun uudessa Pääkirjastossa. Kahdentoista julisteen mittaisen Sibeliusnäyttelyn on oltava erittäin tiivistetty, ja olin Hakon näyttelystä positiivisesti yllättynyt. Se ei ehkä ulkoisesti tehnyt kovin suurta vaikutusta, mutta jos keskittyi lukemaan kaikki tekstit, näyttely tasapainoili taitavasti Sibeliuksen elämän ja hänen musiikkinsa esittelyssä.
Elämän suhteen tuotiin esille esimerkiksi silmitön henkilönpalvonta, kuinka Sibelius oli ”oman itsensä monumentti”. Monet tekstistä löytyvär luonnehdinnat olivat ytimekkäitä ja hyviä, esimerkiksi kuinka Sibelius saapui Berliiniin ja huomasi olevansa ”vain yksi musiikinopiskelija satojen muiden joukossa – kotimaassaan hän oli ollut Suomen musiikin toivo.” Yksi lause voi sanoa aika paljon. Näyttely on käsittääkseni tehty kansainvälisille markkinoille, ja se on suomalaiselle kävijälle piristävä poikkeus siinä mielessä, että Kalevalat ja isänmaallisuus on kuitattu melko lyhyesti. Sibeliuksen maailma esittelee sivistyneen Sibeliuksen siistissä maailmanmiehen asussa, ei mitään romantisoitua korpimetsäukkoa.
Aurajoen toiselta puolelta löytyy Sibeliusmuseo, joka on tietysti jokaiselle musiikin ystävälle sopiva vierailukohde. Rumaan betonirakennukseen mahtuu hienot musiikkikokoelmat ja laaja arkisto. Päähuomion varastavat soittimet, joiden esillepano on perinteisen kuivakka. Toki etenkin klaveeri-monokordi ja muut ihastuttavat, mutta olisi hienoa saada myös perusnäyttelyyn voimakkaampi kytkös tähän päivään. Minua jäi harmittamaan esimerkiksi kanteleiden kohdalla, ettei joukossa ollut yhtään nykyajan soitinta, jolloin voisi saada esille soittimen koko kaaren Teppo Revon kanteleesta Angry Birds -kanteloon.
Takamuseosta löytyy erinomainen Sibelius-aiheinen perusnäyttely. Koko aihe käydään hyvin läpi, mukana on myös jonkin verran partituurianalyysia sekä tietysti Sibelius-esineistöä hänen Yalen kunniatohtoriasustaan sadan markan seteliin. Hyvä peruskurssi Sibeliustietämystä ihan jokaiselle, ei vähintään sellaiselle joka ei vielä säveltäjää kovin hyvin tunne. Tässäkään ei ole nähtävissä turhaa isänmaallista monumenttimeininkiä. Kannattaa uskaltautua myös ihan perälle asti, josta löytyy puoli tusinaa dokumenttielokuvia – valitse itse haluamasi ja istu alas katselemaan. Itseäni kosketti esimerkiksi uutisfilmi säveltäjämestarin hautajaisista, joka kertoo paljon siitä, miten ympäröivä maailma hänet kuolemansa aikaan näki.
Juhlavuoden erikoisnäyttely on nimeltään Sydämellisesti Sinun – Jean, Otto & Sibeliusmuseum ja on esillä 10.1.2016 asti. Alkuun tunnelma tuntuu hiukan kuivalta, mutta pikku hiljaa kysymyksenasettelu aukenee. Ainakin minulle kysymys on selvästi siitä, miksi Sibeliusmuseo on Sibeliusmuseo.
Monet kokevat Sibeliusmuseon olevan hiukan syrjässä Sibeliuksen elinpaikoista – hänellähän oli läheiset suhteet Turkuun, mutta hän ei koskaan itse asunut siellä. Juhlavuoden näyttelyssä esitellään kuitenkin ytimekkäästi museon taustat – sen takaa löytyy suomenruotsalainen yliopisto Åbo Akademi, joka oli Sibeliukselle hyvin tärkeä ja jonka avajaisiin hän sävelsi kantaatin Jordens sång. Tulisielu oli aktiivinen musiikkitieteen ja kansanrunoustutkimuksen professori Otto Andersson, joka keräsi museoon innokkaasti esineistöä, muun muassa Sibeliuksen arvokkaita käsikirjoituksia. Esillä on muun muassa Anderssonin ja Sibeliuksen kirjeenvaihtoa siitä, miten museo sai nimensä.
Muuten juhlavuoden näyttely lähinnä syventää perusnäyttelyä etenkin Sibeliuksen ystävien osalta. Säveltäjän tuotannosta saa hauskan kokonaiskuvan vitriinistä, jossa se on oivaltavasti esitelty erivärisinä kirjapinoina. Tässä yhteydessä olisi tietysti voitu tuoda vielä selvemmin esille Fabian Dahlströmin panoksen – toki teksteissä mainitaan Sibeliuksen tuotannon katalogisointisysteemin olevan hänen laatimansa, mutta Dahlströmin asema museon ja Sibeliustutkimuksen historiassa ei varmaan kaikille ole itsestäänselvä. Suurin osa muusta sisällöstä oli minulle ennestään tuttua, joten itse nautin tällä kertaa eniten kirjemateriaalista. Oli hauska nähdä konkreettisesti esimerkiksi, millaisia suosituskirjeitä Sibelius lähetti Anderssonin mukana tämän Amerikanmatkalle.
Musiikkimuseota elävöittää tietysti aina itse musiikki. Vierailuni aikana Sibeliuksen musiikki raikasi museon tiloissa ja kuuntelumahdollisuuksia on runsaasti. Museon taustojen ja Anderssonin esilletuominen on koko museon olemassaolon kannalta tärkeä juttu – museoissa ylipäänsä olisi hienoa saada enemmän tietoa tarinoista esineiden takana. Miksi nämä esineet ja soittimet ovat päätyneet tänne? Esimerkiksi Sibeliusmuseossa on soittimia eri puolilta maailmaa, joista riittäisi varmaan mehukkaita tarinoita.
Tove Djupsjöbacka
P.S. Otsikko liittyy siis anekdoottiin, jonka mukaan Sibelius oli Kööpenhaminassa, jälleen kerran rahattomana. Silti hän tarjosi auliisti ruokaa ja juomaa ja laskun tullessa hän kuittasi sen kirjoittamalla siihen otsikon sanat…
Suosittelen:
Vladimir Ashkenazy on the path of Jean Sibelius
Englanninkielinen juhlavuosidokumentti, johon on saatu mukaan hyvä kattaus Aulangosta Ainolaan ja Ateneumiin. Satumaisia luontokuvia joo, mutta myös vankkaa Ashkenazyn omaa näkemystä tarjolla – eli kyseessä on vuoropuhelu.
Lue myös artikkelini Ateneumin Sibelius-juhlanäyttelyssä Mustekala-verkkojulkaisussa.