Haitarin ylishamaani Kimmo Pohjonen vietti syksyllä 2014 50-vuotisjuhliaan. Oli ilo nähdä häntä monessa mediassa esillä puhumassa viisaita, esimerkiksi YLE TV2-kanavan yrittäjäillassa esimerkkinä menestyneestä oman tiensä kulkijasta! Tällä hetkellä Pohjonen kiertää Suomea yhdessä pitkäaikaisen duokumppaninsa, ranskalaisen rumpalin Éric Échampardin kanssa.
Monesti sanotaan, ettei tarvitse tietää mitään nauttiakseen musiikista. Mutta juuri Kimmo Pohjosen suhteen taustatieto on auttanut minua kovasti ymmärtämään, mitä hän mahdollisesti omaperäisellä taiteellaan ajaa takaa. Muistan, että mahtipontinen Maamoottorisinfonia ei minulle ihan auennut, kun se esitettiin Kaustisen festivaalilla kesällä 2009. Vasta kun näin YLE Teeman mainion Etno is happening -dokumenttisarjan vuonna 2010 aloin ymmärtää koko juttua, miten Pohjonen kävi kuuntelemassa erilaisia makealta kuulostavia koneita ja musisoi niiden kanssa. (Vai pitäisikö sanoa heidän kanssaan…? Melkoisia persoonia kaikki!)
Kimmo Pohjosesta kiinnostuneen kannattaa ehdottomasti nähdä myös Kimmo Koskelan hieno Soundbreaker-elokuva (2012). Upeasti hengittävä kokonaisuus tuo esille monenlaista Kimmon taustoista. Itselleni jäi tällä kertaa mieleen etenkin opinnot Tansaniassa Hukwe Zawosen johdolla sekä kertomukset siitä miten hän nuorena pojankloppina avusti varsan synnytyksessä. Maaseudun pojalle maamoottorit ovat tietysti tuttuja jo lapsuudesta!
50-vuotisjuhlasyksynä Tampere-talon juhlakonsertti syyskuussa tarjosi erittäin tyylikkään läpileikkauksen Pohjosen urasta. Mielen päälle jäi erityisesti se, että Pohjonen on ehdottomasti parhaimmillaan seurassa, mielellään sellaisessa seurassa joka tarjoaa hänelle tarpeeksi vastusta. Yhteistyötä jousikvartetin kanssa kuuntelen oikein mieluusti levyltä (Uniko, 2011), mutta livenä en oikein jaksa siitä innostua – vaikka Proton String Quartet soitti Tampereella huomattavasti paremmin kuin hehkutettu Kronos Quartet Huvilateltassa elokuussa 2014.
Sen sijaan Ismo Alangon kanssa tapahtui Tampereen konsertissa todellinen voimakohtaaminen – kaksi vahvan ilmaisun omaavaa muusikkoa tasavertaisina lavalla. Toinen aina yhtä vaikuttava duo on Pohjonen yhdessä Heikki Laitisen kanssa – Pohjonen tuo haitarillaan mielikuvituksellisesti esille tekstin yksityiskohtia, Laitisen tarjoillessa vahvaa laulullista ilmaisua, eikä vähintään fyysistäkin – 71-vuotias emeritusprofessori on edelleen huippukunnossa! Oli myös ilo kuulla pitkästä aikaa Pohjosen ja Arto Järvelän Pinnin pojat -duoa, joka esittää pelimannimusiikkia inspiroivasti, suurella tunnelatauksella mutta railakkaalla pelimannimeiningillä. Tampere-talon konsertissa encore yhdessä oman isän kanssa muistutti hienolla tavalla Pohjosen pelimannijuurista.
Tampere-talon konsertin kohokohtia olivat kuitenkin Pohjosen kohtaamiset fyysisen taidelajien kanssa. Bright Shadow eli yhteistyö tähtitanssija Minna Tervamäen kanssa antaa Pohjosen soiton fyysisyyden korostua huikealla tavalla – molemmat todella tanssivat! Lyhyt ote Haitaripaini-projektista oli myöskin erittäin vaikuttava. Siinä fyysisyys näyttäytyi raakana voimankäyttönä. Kimmo Pohjonen on kokonaisuus – hänen musiikkiinsa kuuluu ainutlaatuisella tavalla karismaattinen lavapersoona ja fyysinen esiintyminen. Itse haluan kokea hänet aina elävänä. Hätätapauksessa voin tyytyä tallenteisiin.
Tove Djupsjöbacka