Tulipa taas katsottua Emma-gaala. Se kuuluu niihin pakollisiin numeroihin, kuten Euroviisut – vaikka osittain kärsii, haluaa muodostaa kuvaa siitä, missä alalla mennään.
Joka vuosi hätkähdän Emma-gaalaisäntien ilmaisua ”suomalaisen musiikin suurin juhla”. Onneksi tänä vuonna sentään jo seuraavassa lauseessa ryhdyttiin puhumaan musiikkibisneksestä, jolloin ollaan jo lähempänä totuutta. Kaupallinen menestyshän ei sinänsä tee musiikista huonoa, menestyjien joukoissakin on upeita artisteja. Itse nostan esimerkiksi suuresti hattua Sannille, joka on 2010-luvun singer-songwriter. Vuoden biisi -pysti meni hänen jättihitilleen 2080-luvulla eli täysin oikeaan osoitteeseen (ainakin näiden ehdokkaiden joukosta). Ja kyllä, Vain elämää -ohjelma on varmaan vaikuttanut ajatuksiini Sannista niin kuin monien muidenkin, mutta joskus ohjelmassa tulee ennen kaikkea todistettua että ihminen on taitava ja alansa ammattilainen. Silti kyllä vähän masentaa tämä kaava, että ohjelmassa nähdyt artistit nousevat sen avulla. Onnea silti etenkin Antti Tuiskulle ensimmäisistä Emma-pysteistä, kyllä Suomeen tuollainen täysillä vetävä pop-artisti mahtuu, tv-ohjelmien avullakin.
Tässä yhteydessä sopii varmaan muistuttaa siitä, ettei kaikki palkinnot jaeta pelkkien myyntilukujen perusteella, ainakin marginaalialojen (etno, jazz, klassinen jne.) ammattilaisraadeilla on vapaus valita voittajat ihan laadun perusteella. Valitettavaa sen sijaan on, että lastenmusiikin ammattilaisraadista on luovuttu. Onhan se mukava ajatus, että lapset valitsevat itse Vuoden lastenalbumin, mutta tältä alaltakin löytyy ammattilaisia, joita kannattaisi hyödyntää.
Sen jälkeen kun lähetys siirtyi Yleltä kaupallisille kanaville moni asia on valitettavasti huonontunut. Ennen marginaali-Emmat saatettiin jakaa aulassa ennen gaalaa tai ihan eri ajankohtana, milloin mitenkin. Kaksi vuotta sitten ne vihdoin jaettiin gaalan alussa, ja koko tämä osuus näytettiin Ylen striiminä, jolloin marginaaliväkikin saattoi seurata tunnelmaa suorana. Viime vuonna tämäkin oli historiaa. Nyt marginaalipalkinnot jaetaan gaalan alussa (jolloin käytännössä gaalavieraat ovat vasta saapumassa paikalle) mutta lähetyksiin päätyy vain lyhyet maininnat niistä. Tänä vuonna asiasta ei juurikaan puhuttu. Jonain vuonna sentään tähtiartistitkin pyysivät marginaalialojen huomioimista – niistähän mainstreamimpaankin ammennetaan inspiraatiota.
Yksi tämän vuoden pohjanoteerauksista liittyi ihan toimitustyöhön: marginaalipalkinnoista mainitessa ei kerrottu kunnolla voittajaa! Jos näytetään teksti ”Vuoden rockalbumi” ja sen jälkeen ruudussa näkyy vain nimi Asko Kallonen, miten ihmeessä katsoja voi ymmärtää mistä levystä on kysymys?! Skarpatkaa, Nelonen! Niistäkin palkintokategorioista joita ei näytetä suorassa lähetyksessä on kuitenkin olemassa kunnon ehdokasvideot ja muut materiaalit, käyttäkää niitä – jotta kansa saa haluamansa tiedon, vähintään levyn nimen ja tekijät! Omasta mielestäni Erikois-Emmat elämäntyöstä sekä Vienti-Emma ovat erityisen hienoja kunnianosoituksia. Etenkin elämäntyöstä soisi tv-katsojillekin kerrottavan kahdella lauseella, ettei näistä pysteistä tule pelkkää musiikkibisneksen sisäpiirijuttua. Tänä vuonna Gramex ry:n toimitusjohtaja Hannu Marttila sai Erikois-Emman ja on varmasti kansalle tuntematon, omien sanojensa mukaan ”musiikkibyrokraatti”. Nämäkin ovat tärkeä osa alaa.
Yleensä pyrin poimimaan gaalasta esiin positiiviset ja ainutlaatuiset hetket, jottei tarvitse vain kauhistella järkyttäviä megahittejä (Pämppää, herrajestas, mikä siinä oikein viehättää?). Tämän vuoden ilopilkkuja oli Paperi T, joka palkittiin Vuoden tulokkaana ja levynsä Malarian pelko Vuoden hiphopalbumina. Itse kuuntelin levyä antaumuksella tietämättä kovinkaan paljon siitä, minkälaisen kansansuosion se oli saavuttanut. YLE Liven lähetys Blockfestista kertoi siitäkin – suurin osa yleisöstä osasi kaikki sanat ulkoa. Mutta ne sanat ovat hyviä, ja kokonaisuus ihailtavan eheä. Levy tuntuu kokonaisteokselta, ja ainakin Blockfestissa se myös esitettiin niin, koko levy järjestyksessä alusta loppuun.
Paperi T:n kiitospuhe Vuoden tulokas -pystin voitettuaan vaikutti spontaanilta, mutta hän sai silti sanottua aika tärkeitä asioita. Vuoden tulokas -sarja on tärkeä, koska siellä näkyy, mihin suuntaan musiikkibisnes on menossa, hän totesi. Tänä vuonna Vuoden tulokas -kategoriassa oli ehdolla viisi keskenään hyvin erilaista artistia (Paperi T:n lisäksi Elias Kaskinen & Päivän Sankarit, Roope Salminen & Koirat, Tiisu ja Waltteri Torikka), joten ehkä on toivoa siitä, että monimuotoisempaa musiikkia on bisneksessä luvassa? Pisteet Paperi T:lle myös illan toisen kiitospuheen loppukaneetista: ”Haluan sanoa kaiken, mitä Leonardo di Caprio sanoi kiitospuheessaan.” Kiitos. Mieluummin kuuntelen tällaisia sanoja kuin niitä ainaisia pintakiiltokiitoksia levy-yhtiölle, keikkamyyjille ja faneille.
Mutta myös Paperi T joutui Emma-gaalan esiintyjävitsauksen uhriksi. Onko todella pakko alistua siihen, että itse musiikki ”suomalaisen musiikin suurimmassa juhlassa” on pelkkää singbackia ja playbackia koko liuta?! Mielestäni on pelkästään noloa katsella kun rumpalit yrittävät innokkaasti näytellä soittavansa. Luulisi musiikkialan ammattilaisille olevan tarjolla parempaa. Come on, tarjotkaa meille edes jotain oikeasti soivaa!! Parhaiten toimivat ne show’t, joissa satsattiin näyttävään tanssiin eikä edes yritetty leikkiä soittamista. Paperi T feat. PK Keränen kuulosti kyllä aivan samalta kuin Paperi T:n levyversio, eli pääsiköhän PK edes laulamaan ääntäkään? Suurin elämys tässä oli Paperi T:n vimmainen heilunta mikrofonin äärellä, joka on säkenöivän erilainen verrattuna suureen osaan hiphop-skeneä.
Ylen aikana parasta Emma-antia oli eri artistien kohtaamiset lavalla, jolloin gaalan katsojana sai kokea jotain ainutlaatuista (Grammy-gaalassakin satsataan näihin, ottakaa mallia!). Hienoja muistoja ovat esimerkiksi Don Johnson Big Band feat. Robin (2013), Timo Lassy Band feat. Anna Puu (2013) ja Ricky-Tick Big Band feat. Sini Sabotage (2014). Siihen aikaan myös marginaaliartisteja nähtiin lavalla, esimerkiksi Alamaailman Vasarat 2013 ja (klassinen) kitaristi Ismo Eskelinen 2014. Ei live-esiintymisen näyttäminen suorassa tv-lähetyksessä pitäisi olla niin vaikeaa. Eikö todellakaan ”suomalaisen musiikin suurella juhlalla” ole pienintäkään kiinnostusta tarjota meille niitä itse musiikkielämyksiä? Jään toivomaan parannusta ensi vuotta ajatellen.
Tove Djupsjöbacka
Kirjoittaja oli Etno-Emma-tuomariston jäsen 2013–2015. Tänä vuonna hän on toiminut Teosto-palkinnon esiraadissa, joka valitsi Paperi T:n yhdeksi palkintoehdokkaaksi.
Emmagaalan voittajat ja ehdokas- ja tuomaristolistat löytyvät täältä: www.emmagaala.fi