Yksi kipinä tämän blogin syntymiseen tuli keskustellessa kansantanssista ja sen hilipatipippaa-maineesta. Vuonna 2016 vietetään Kansantanssin riemuvuotta, ja kansantanssitahot ottavat toivottavasti tästä juhlavuodesta kaiken mahdollisen irti saadakseen lajille lisää arvostusta ja näkyvyyttä. Kuten kansantanssiohjaaja Rami Meling totesi tammikuun Folkforum-seminaarissa. “Kaikkea kokeiltava paitsi tanhua… Vaihdetaan jo vitsiä!”
Siis: lämpimät onnittelut 150-vuotiaalle kansantanssille!
Syy, miksi vietetään kansantanssin riemuvuotta on nimittäin se, että ensimmäinen varsinainen kansantanssiesitys Suomessa järjestettiin 5.2.1866 Helsingin Kaivohuoneella. Mitä, eikö kansantanssi olekaan ikiaikaista perinnettä, tansseja joita on kansan keskuudessa aina tanssittu samalla lailla? Ei välttämättä. Kaivohuoneen esityksessäkin osa tansseista oli teatteriesityksiä varten tehtyjä koreografioita, ja esiintyjinä olivat pääkaupungin opiskelijat ja intellektuellit. Kansantanssi nostettiin siis näyttämölle tietyssä vaiheessa, tietyssä muodossa. Esimerkiksi kansantanssintutkija Gunnel Biskop valaisee hienosti, miten kansantanssi genrenä ”keksittiin”, eikä se ole sama asia kuin kansanomainen tanssi (folkdans/folklig dans).
Kuten lähes kaikissa perinteeseen pohjautuvissa musiikki- ja tanssilajeissa keskustellaan jatkuvasti siitä, onko periaate muuttumaton, saako sitä muuttaa? Lähtökohtaisesti perinne muuttuu kun sen konteksti ja ympäristö muuttuu, kun ihmisetkin muuttuvat. Jos kansanomainen tanssi nostetaan näyttämölle, se muuttuu. Jo 1860-luvulla tanssien näyttävyyttä lisättiin. Tanssit eivät aina toimi näyttämöllä siten kun ne sosiaalisina tapahtumina toteutuvat. Esimerkiksi pitkä menuettirivi ei ole yleisön kannalta aina kauhean mielenkiintoinen näyttämöasettelu, toteaa Gunnel Biskop.
Perehtyessäni Finlands svenska folkdansringin ja Suomalaisen kansantanssin ystävien historiikkeihin hymyilen haikeasti sen tosiseikan edessä, että jatkuvasti palataan kysymykseen siitä, mikä on aitoa ja mikä ei. Sama koskee tietysti omaa lajiani flamencoa – mikä on se ajankohta, jolloin traditio on niinsanotusti ollut ”puhdas”?
Kansantanssin kohdalla kansantanssinkerääjät ovat tehneet huikean työn kuvaillessaan tansseja, jotka on sitä kautta kulkenut eteenpäin jälkipolville ja asiasta kiinnostuneille. Miten Oravaisten menuettia tanssittiin 1900-luvun alussa? Se tieto on meille tallennettu. Silti kuvailuja ei varmaankaan tarvitse lukea kuten Raamattua, variaatioitakin lienee ollut. Tanssin kuvailu sinänsä on huikea urakka ja erittäin haastavaa. Paljon jää kuvailematta. Joskus tutkijat eivät ole tajunneet kysyä tiettyjä yksityiskohtiakaan, kuten kuka haki tanssiin ja miksi.
Flamencon suhteen ajattelen, että olisi koko ajan työskenneltävä kahteen suuntaan – kohti tulevaisuutta ja kohti juuria. Samaa voi varmaankin soveltaa suomalaiseen kansantanssiin. Juuret pitää tuntea, ja aina voi palata uudestaan ja uudestaan lähteiden äärelle niitä käsittelemään. Tulevaisuutta kohtikin on pyrittävä, synnyttämään uutta ja innostamaan ihmisiä lajista. On hienoa huomata, mitä alan korkeatasoinen ammattikoulutus on tuonut mukanaan sekä kansanmusiikille että kansantanssille. Oulun ammattikorkeakoulun kansantanssikoulutuksen hedelmiä on maistettavissa muun muassa Tanssiteatteri Tsuumin muodossa. Toinen hyvä esimerkki on FolkJam-liikuntamuoto, Suomen vastine zumballe. Vielä en ole itse kokeillut, mutta uskon konseptin tulevaisuuteen. Pitää olla muitakin tapoja lähestyä kansantanssia kun koputtaa juniorina nuorisoseuran ovea. Avoimuutta kannattaa harrastaa niin paljon kuin suinkin, ja muistaa tiedottaa suurta yleisöä toiminnastaan. Monet kansantanssitapahtumat tuntuvat olevan luonteeltaan osallistujajuhlia, mikä jättää ehkä joskus yleisön hiukan ulkopuoliseksi. Ei voi kuin ylistää Antti Savilammen kehittämää huutokatrillia, tällaisten ideoiden kautta madalletaan merkittävästi ihmisten kynnystä osallistua kansantanssiin.
Monet kansantanssiryhmät onnistuvat esityksissään upeasti yhdistämään estraditanssin ja sosiaalisen tanssin, yksinkertaisesti näyttämällä lavalla miten kivaa yhdessä tanssiminen on. Kansantanssiesityksissä on energiaa, näyttävyyttä ja musiikin ja tanssin saumatonta yhteistyötä, nuoruuden huumaakin. Pyyhitään siis kansantanssin päälle mahdollisesti kerääntyneet pölyt, juhlitaan sen olemassaoloa ja ollaan siitä ylpeitä!
Tove Djupsjöbacka
Sitä perinteisempää, mutta taitavampaa, Brages folkdanslag Seurasaaressa:
Keskiyön huutokatrilli, Folklandia 2015:
Folk Jam promovideo:
Pieni läpileikkaus uusista kansantanssikoreografioista, Tanssimanian koreografiakilpailu 2009:
Tältäkin suomalainen kansantanssi voi näyttää:
FINLANDE – Tahdittomat from Philippe Meunier on Vimeo.