Hilipatipippaa ja asiajournalismi

Lokakuussa radio-ohjelma Enbuske & Linnanahde Crew (Radio Nova) sai Suomen kansantanssipiirit kuohumaan. Jälleen kerran suomalainen kansantanssi esitettiin mediassa suorastaan törkeiden kliseiden kautta. Miksi on hyväksyttävää laukoa valtamediassa mielipiteitä kuten ”mikään ei ole niin vastenmielistä kuin tanhuaminen”? Miksi kerta toisensa jälkeen pitää puolustaa suomalaista kansankulttuuria näitä asenteita vastaan?

Suurella enemmistöllä suomalaisia ei nykyään tunnu olevan mitään käsitystä siitä, mitä kansanmusiikki ja kansantanssi edustavat. Valitettavan usein näitä aloja lähestytään kliseiden ja omien kuvitelmien kautta. Pelimannit vinguttavat viuluaan, tanssijat vetelevät hilipatipippaa, pölyinen vanha Väinämöinen soittaa kannelta ja niin edespäin. Enbuske & Linnanahde Crew’n mukaan tanhusta tulee mieleen lähinnä Keskustapuolue. Miksi emme lähestyisi näitä asioita niin kuin mitä tahansa musiikki- ja tanssikulttuuria voisi lähestyä – uteliaisuudella, tarkastellen sitä mitä itse voimme nähdä ja kokea, ihastellen taitavia soittajia, laulajia ja tanssijoita ja sitä yhteisöllisyyttä, joka näiden lajien keskuudessa monesti välittyy?

Kulttuuri- ja taidemuotoja on nykyään tarjolla loputtomiin. Aikoinaan pelimannit kylällä oli ainoa tarjolla oleva musiikki, nykyään voi innostua yhtä hyvin heavy metalista, Kaija Saariahosta, kurkkulaulusta kuin malilaisesta musiikista. Suomalaiseen kansankulttuuriin moni kuitenkin suhtautuu negatiivisesti. On tasapainoiltava taitavasti. Se, että kyseessä on suomalainen kulttuuri, ei tarkoita sitä, että kaikkien suomalaisten on pakko siitä pitää. Kuitenkin se on tärkeä osa maamme kulttuurillista identiteettia, joka pitäisi pitää esillä ja elossa. Museoesineeksi sitä ei kannata konservoida. Alan rakenteiden on jatkuvasti muututtava vastaamaan nykytodellisuutta, pitää olla avoin innostamaan uusia ihmisiä näiden asioiden pariin. Pitää myös varoa kääntämättä suomalaista kansanperinnettä muita kulttuuria vastaan – kansanmusiikin ja kansantanssin hyväksikäyttö nationalistisina aseina on erittäin vastenmielistä.

Ei kaikki välttämättä koskaan tule innostumaan suomalaisesta kansanmusiikista ja kansantanssista. Mutta jos ennakkoluulot, kliseet ja negatiiviset asenteet saataisiin riisuttua tai edes vähennettyä, useampi saattaisi ehkä innostua näkemästään. Medialla on tässä tärkeä rooli. Suomalaista kansanmusiikkia ja kansantanssia pitäisi pystyä käsittelemään mediassa asiallisesti, sopivan neutraalisti, kuten mitä tahansa musiikkia tai tanssia.

Olkoon tämä blogi minun tapani kantaa korteni kekoon, mitä tulee asiajournalismiin. Pyrin käsittelemään kansanmusiikkia ja kansantanssia kriittisesti, mutta kunnioituksella. Monet tässä tekstissä mainitsemani asiat ansaitsevat laajempia tekstejä, joissa niihin on tilaa syventyä. Tulen kirjoittamaan tässä blogissa kansanmusiikista, kansantanssista, maailmanmusiikista, maailmantanssista, musiikista ja tanssista ilman rajoja. Pinnan alle kurkottaen.

Tove Djupsjöbacka

Enbuske & Linnanahde Crew’n tanhumaininta löytyy täältä.