Pitkästä aikaa oikein positiivinen yllätys elokuvien maailmassa: poistumme tyttären ja ystäviemme kanssa Frozen 2 -elokuvan esityksestä hymyssä suin. Lapsen takia suostuu tietysti raahautumaan melkein mihin vain, eivätkä kaikki elokuvat ole olleet aikuiskatsojallekin yhtä lumoavia. Trailerin perusteella elokuva vaikutti synkemmältä ja ahdistavalta kuin miltä se kokonaisuutena tuntui.

Frozen 1 on katsottu meillä lukemattomia kertoja – jossain vaiheessa se pyöri lähes päivittäin. Vaihtelua toivat eri kieliversiot, aikuiskatsoja viihdytti itseään vertailemalla käännösten vivahteita. Etenkin laulutekstien käännöksiin on vaikea sisällyttää kaikki, mitä originaalisanoituksessa voi antaa ymmärtää rivien välissä. Englanniksi katsottuna elokuva muistutti siitä, kuinka moneen asiaan elokuvan nimi liittyy. Pelko jäähdyttää, rakkaus sulattaa.

Jatko-osa antaa Frozen-maailmalle mytologisen ulottuvuuden, historia ja uskomukset saavat enemmän tilaa. Tarina oli ilahduttavan moniulotteinen ja maaginen, siksi pyrin tässäkin välttämään spoilereita. Todettakoon vain, että hyvän ja pahan käsite ei ole kakkoselokuvassa lainkaan niin mustavalkoinen kuin ykköselokuvassa, jossa on selkeä pahis. Pahuutta saattaa asua meissä kaikissa, esi-isissämme ja heidän teoissaan. Tai meidän teoissamme, kun emme enää elä yhteydessä luonnon kanssa.

Alkuperäiskansaa on konsultoitu

Frozen 1 oli pohjoismaisesti värittynyt, etenkin Arendelin arkkitehtuuri tuntui itselleni selkeästi norjalaisväritteiseltä, kuten vuonomaisematkin. Elokuva ei saanut saamelaisten joukossa kovinkaan lämmintä vastaanottoa. On siis erittäin ilahduttavaa, että jatko-osaa varten on konsultoitu saamelaisten edustajia huolellisesti. Elokuvan tekijöillä on ollut oma konsultointiryhmä International Sámi Film Instituten kautta ja on ilahduttavaa nähdä alkuperäiskansojen mediassa otsikkoja kuten ”Hollywood gets indigenous consultation right in Frozen 2”. Diiliin Disneyn kanssa kuului myös elokuva dubbaaminen pohjoissaameksi ja sen ensi-iltaa samaan aikaan maan valtakielen kanssa. Tapaus tuo tietysti Disneylle hyvää goodwillia, mutta myös saamelaisille positiivista näkyvyyttä, johon he ovat voineet itse vaikuttaa.

Itseäni kiinnosti erityisesti, miten kaikki tämä näkyy elokuvassa. Ilahduttavaa oli stereotypioiden poissaolo. Ei nähty saamelaisasuja tai neljäntuulenlakkeja, ei rumpuja eikä niiden symboliikkaa. Elokuvassa nähty Pohjan kansa ei tavallaan eroa paljon Arendelin kansasta. He ovat ihmisiä myöskin, eikä mitään primitiivisiä ja eksoottisia villejä. Mitä nyt asuvat kodassa, juovat kuksasta ja paimentavat poroja (jotka muuten juoksevat ympyrää juuri oikealla lailla, siitä ovat saamelaiskonsultit pitäneet huolen). Maisemissa voi tuntea Lapin vaikutuksen, etenkin ruskavärit ovat huikean kauniita.

Paljastamatta liikaa elokuvan tapahtumista sanoisin, että tapahtumien suurissa linjoissakin alkuperäiskansan ääni tuntuu kuuluvan. Luonnossa ja harmoniassa on mahdollista elää. Menneisyyden konfliktit on mahdollista selvittää. Elsan ja Annan kahden hengen totuuskomissio voi ehkä jopa antaa innoituksen nykyajan Pohjoismaan kansalaisille kaivaa historiaansa ja miettiä, mitä kaikkea moni meistä ei vielä tiedäkään Pohjoismaiden historiasta ja suhteesta täällä asuvaan alkuperäiskansaan.

Musiikin suhteen elokuva tarjosi jälleen monia hyviä hetkiä. Kristen Anderson-Lopez ja Robert Lopez ovat jälleen tehtailleet joukon hittejä, joissa on suuren Hollywoodkoneiston tuntua mutta tulkitsevat ykköseen verrattuna myös enemmän surullisempia ja ahdistavimpia sävyjä. Kristoffin laulun aiheena on eksyksissä oleva mies, mikä tuntuu raikkaalta – kerrankin nainen kulkee action-elokuvan eturintamassa ja mies jäteään rannalle ruikuttamaan. Koko elokuvan tunnuskappale Tuntemattomaan (Into the Unknown) on vahva sävellys. Enpä muista milloin viimeksi kuultiin suuressa hitissä duodesimin kokoisia intervalleja!

On mielenkiintoista kuulla säveltäjien ajatuksia musiikin teosta. Pariskunta kertoo muun muassa, miten Evan Rachel Wood valittiin Elsan ja Annan äidin lauluääneksi – hänen äänessään piti olla sekä Elsan että Annan sävyjä. He kertovat myös, että orkesteriosuuksien nauhoitus oli heidän elämänsä parhaimpia päiviä lasten syntymän lisäksi, ja lapsista puheen olleen, heidän oma tyttärensä antaa ykköselokuvassa pikku-Annalle (englanninkielisen) lauluäänen.

Pohjoismaista paikallisväriä on hieman muttei liioitellusti. Tuntemattoman ääni, Elsaa kutsuva seireeni, on säveltäjien mukaan karjankutsuun käytetyn kulning-tekniikan inspiroima – pakko myöntää, ettei tämä yhteys minulle auennut, itse ajattelin enemmän Enyaa… Ykköselokuvan alkumusiikki tehtiin yhteistyössä eteläsaamelaisen Frode Fjellheimin ja Trondheimissa vaikuttavan Cantus-naiskuoron kanssa, tässä se saa kodin ja kontekstin. Orkesteriosuuksista (orchestral score) vastaava Christophe Beck kertoo Forbes-lehden haastattelussa sisällyttäneensä orkesterin muun muassa gemshorn-sarvea.

Tuutulaulu Ahtohallasta tuntuu itselleni suomalaisväritteiseltä, kuin haikea kansanlaulu kanteleen säestykseltä (suomalaisäänenä sen laulaa kauniisti Suvi Teräsniska). Muista laulajista vaikutuksen tekee erityisesti Katja Sirkiä, joka esiintyy jälleen Elsan suomalaisäänenä, äänessään upea sekoitus voimaa ja jäänkirkasta terävyyttä. Kuulemani klippien perusteella Marianne Pentha laulaa varsin vaikuttavasti tunnuskappaleen pohjoissaameksi. Saamelaismusiikin legenda Mari Boine esiintyy muuten Pohjan väen vanhimman, Jelenan äänenä.

Tove Djupsjöbacka

P.S. Ja kyllä, meidänkin kodimme alkoi heti täyttyä Frozen 2 -krääsästä… Itse elokuva on parempi kuin sitä ympäröivä markkinamylly.

Kristen Anderson-Lopez ja Robert Lopez kertovat Frozen 2 -elokuvan musiikista ja esittävät itse osan lauluista:

Kulning-tekniikan näytteen antaa ruotsalainen Susanne Rosenberg:

Frode Fjellheim: Vuelie, esittäjänä naiskuoro Cantus komeissa kansallispuvuissa:

Saamelaisyhteistyötä – Frode Fjellheim ja Ulla Pirttijärvi:

Frozen 2 -elokuvan pohjoissaamelaiset ääninäyttelijät esittelyssä:

Frozen 2 -tunnuslaulu pohjoissaameksi: